IoT-laitteille sähköä langattomasti

Israelilainen Wi-Carge on kaupallistamassa tekniikkaa, joka kykenee siirtämään  sähkötehoa lähes kymmenen metrin päähän. Tekniikkaa voisi käyttää kännyköiden lisäksi vaikka kodin IoT-laitteiden lataamiseen.

Israelilaisyhtiön tekniikka perustuu infrapunalaseriin. Siinä perinteinen laseronkalo on jaettu kiinteän osan lähettimeksi ja ladattavan laitteen vastaanottimeksi. Niiden välille syntyy spontaanisti resonaattori, kun niillä on näköyhteys toisiinsa.

Varsinainen teho siirtyy lähettimessä olevan vahvistinosan ja vastaanottimen valokennon välillä vapaassa ilmassa olevan linkin kautta. Samalla kun yhteys katkeaa, myös tehonsiirron vahvistus katoaa. Tämä on hyvä turvallisuustekijä, sillä normaalisti lähetin toimii turvallisena luokan 1 infrapunalaserina.

Tekniikan etuina on pitkähkö siirtoetäisyys ja erikoisrakenteisien peilien avulla ilman erityisiä aputoimintoja toimiva siirtolinkin muodostuminen. Toisin kuin induktiivisissä tekniikoissa, tällä tekniikalla tehoa siirtyy tarkasti vain vastaanottimeen. Tekniikka on siten myös vapaa EMI-häiriöistä eikä näin ollen häiritse muita elektroniikkapiirejä.

Laserilla tapahtuvaa tehonsiirtoa ovat aikoinaan kokeilleet muun muassa amerikkalaiset ja japanilaiset avaruusviranomaiset mutta nyt tarkoituksena on tuottaa kuluttajakäyttöön soveltuvia järjestelmiä. Myös Pietarilaisen ITMO yliopiston ja Giricond tutkimuslaitoksen tutkijat ovat hahmotelleet langatonta tehonsiirtojärjestelmää.

Lisää: www.nanobitteja.fi (LINKKI)