Muutos vie teräväpiirtoon

Teräväpiirtotelevisiot yleistyvät Viestintäviraston mukaan vähitellen antenniverkon talouksissa. Suurempi muutos DVB-T2:een siintää jo vuoden päästä, mutta silti suurin osa antennitalouksista katsoo  vielä perinteistä tarkkuutta. Kaapeli-, satelliitti- ja IPTV-talouksissa on jo 64 prosentilla HD-televisio tai -digisovitin.

Television antenniverkossa otetaan lähivuosina käyttöön nykyistä laajemmin uusi DVB-T2-lähetystekniikka, joka mahdollistaa teräväpiirto-ohjelmistojen tarjonnan tai vaihtoehtoisesti useampien perustasoisten kanavien lähettämisen. Nykytekniikalla (DVB-T) lähetettävien ohjelmistojen määrä vähenee samalla vaiheittain. Yleisradion ja ns. yleisen edun kanavat lähetetään kuitenkin rinnakkain sekä nykyisellä että uudella tekniikalla useita vuosia.

Vuodesta 2017 lähtien antenniverkossa siirrytään nykyistä laajemmin uuteen (DVB-T2) lähetystekniikkaan, joka mahdollistaa pienenevän taajuuskapasiteetin tehokkaamman käytön. Se mahdollistaa myös teräväpiirto- eli HD-ohjelmistojen lähettämisen tai vaihtoehtoisesti suuremman määrän perustasoisia (SD) ohjelmakanavia.

Uuden lähetystekniikan mukaisten ohjelmistojen katselu edellyttää kuluttajilta DVB-T2-virittimellä varustettua televisiota tai digiboksia. Kuluttajansuojalain mukaan myyjien velvollisuus on kertoa laitteiden ja teräväpiirtolähetysten yhteensopivuudesta.

Taajuusmuutokset ja uuteen lähetystekniikkaan siirtyminen koskevat Digitan operoimaa UHF-taajuusalueen antennitelevisioverkkoa. DNA:n operoimassa VHF-taajuusalueen antennitelevisioverkossa lähetykset jaetaan jo nyt uudella DVB-T2 -tekniikalla. Kaapeli-, satelliitti- ja IPTV-lähetyksiin taajuus- ja teknologiamuutoksilla ei ole vaikutusta.

Television antenniverkossa tehdään taajuusmuutoksia vuosina kuluvan vuoden aikana. Osa televisiokäytössä olevista taajuuksista siirretään langattoman laajakaistan käyttöön vuoden 2017 alussa.

Tulevasta muutoksesta huolimatta vähittäismyyntiliikkeissä on edelleen myynnissä kuluttajille antenniverkkoon tarkoitettuja televisioita, joista DVB-T2-viritin puuttuu. Kaupan myyntitilastoja laativan GfK:n mukaan maaliskuussa myydyistä televisiovastaanottimista ja digibokseista vajaasta kymmenestö prosentista puuttui DVB-T2-viritin.

Teräväpiirron Antenna Ready HD -merkintä kertoo, että vastaanotin on testattu Suomessa ja sillä voi katsoa antenniverkon televisiolähetyksiä niin perus- kuin teräväpiirtotasoisena. Luettelo testatuista vastaanottimista löytyy osoitteesta: www.testatutlaitteet.fi (LINKKI)

Luvut perustuvan Viestintävirasto ja liikenne- ja viestintäministeriö teettivät selvityksen toukokuun alussa Finnpanelin TV-mittaripaneelin talouksissa. Paneelissa on noin 1 100 taloutta, jotka edustavat manner-Suomen kotitalouksia. Kesämökeillä olevat vastaanottimet rajattiin selvityksen ulkopuolelle.

LISÄÄ: Viestintäviraston HDTV-opas (LINKKI)

Päivitetty otsikkoa 16.30:  DVB-T2/HD:een siirtyminen alkaa laajemmin vuonna 2017 ja vakiotasoiset DVB-T-lähetykset vähenevät samalla.

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa!