Suomalaiselle muovielektroniikalle EU-rahaa

Kempeleläinen TactoTek saa Euroopan unionilta 2,5 miljoonaa euroa uudenlaisen muovielektroniikan tuotantotekniikan kehittämiseen. TactoTekin menetelmä mahdollistaa erittäin ohuiden ja kaarevien elektroniikkarakenteiden massatuotannon esimerkiksi autoteollisuuden tarpeisiin.

Kempeleläinen TactoTek on kehittänyt uudenlaisen rakenteelliseen elektroniikkaan (structural electronics) perustuvan tuotantomenetelmän, joka mahdollistaa sekä printatun älykkyyden että perinteisten elektroniikkakomponenttien ruiskuvalamisen osaksi muovisen elektroniikkatuotteen kuorirakennetta.

Markkinatutkimusyhtiö IDTechEx kutsuu teknologiaa yhdeksi tämän vuosisadan merkittävimmistä innovaatioista. TactoTekin juuret ovat VTT:llä, mutta yritys on itsenäisesti kehittänyt menetelmää vuodesta 2011 lähtien.

“Perinteinen auton paneeliratkaisu on kuusi senttimetriä paksu; meidän menetelmällä paksuus on alle 15 millimetriä ja painonsäästö on yli 70 prosenttia. Rakenne on täysin vesitiivis ja se voi olla myös useaan suuntaan kaareva”, kertoo TactoTekin toimitusjohtaja Jussi Harvela.

Harvela on työskennellyt pitkään Piilaaksossa ja toimii myös yrityskiihdyttämö Veturin hallituksen puheenjohtajana. Hän on ollut sijoittajana menestyvissä startup-yrityksissä, kuten esimerkiksi Pryte-yhtiössä joka myytiin Facebookille vuonna 2014.

EU-raha auttaa kasvuun

TactoTekin toteuttama rakenteellinen elektroniikka voi sisältää muovikalvolle painettua elektroniikkaa, hipaisukytkimiä, LED-valaistusta, antenneja ja muita komponentteja.  Ruiskuvaletun 3D- muovirakenteen paksuus voi ohuimmillaan olla jopa alle yhden millimetrin.

“Meillä on käynnissä kymmeniä asiakasprojekteja esimerkiksi globaalien auto- ja kodinkoneteollisuuden sekä puettavan elektroniikan yritysten kanssa’’, Harvela kertoo.

Yrityksellä on toimistot Kempeleessä ja Cupertinossa, Piilaaksossa, sekä edustus useissa Keski-Euroopan ja Aasian maissa, ja se toimii läheisessä yhteistyössä mm. maailman johtavan teollisuuskonserni DuPontin kanssa.

Yritys työllistää tällä hetkellä yli 35 henkeä ja se on tuplaamassa henkilöstönsä määrän seuraavan vuoden aikana.

“Tarkoituksenamme on palkata seuraavan vuoden aikana yli 20 henkeä lisää Kempeleeseen. Oulun seudulta löytyy hyvin elektroniikkatuotesuunnittelun osaajia, mutta sopivista muoviteollisuuden osaajista on pulaa”, Harvela sanoo

EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta saatu 2,5 miljoonaa euroa nopeuttaa kehitystä.

TAUSTAA: TactoTekin rahoittajia ovat suomalainen pääomasijoitusyhtiö Conor Venture Partners, kiinalainen Leaguer VC, VTT Ventures, Tekes, EU:n Horizon 2020 -ohjelma sekä yksityiset enkelisijoittajat.

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639