KL: Varustamot skeptisiä robottilaivojen tulosta

Varustamoalan järjestön toimitusjohtaja Olof Widén ei pidä Kauppalehden mukaan realistisena, että miehittämättömät rahtialukset tulisivat kaupalliseen käyttöön seuraavan 20-30 vuoden aikana. Suomessa Rolls-Royce ja tutkijat haluaisivat kokeilla jo toimintaa käytännössä.

Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtaja Widén pitää Kauppalehden haastattelussakansainvälisiä merisäädöksiä esteenä.

Kuva: Roll-Roycen visio tulevaisuuden rahtialuksesta.
Kuva: Roll-Roycen visio tulevaisuuden rahtialuksesta.

”Meriliikenne on käytännössä erittäin kansainvälistä, ja kun ollaan kansainvälisillä vesillä, tulee soveltaa IMO:n yleissopimuksia”, Widén sanoo.

Rolls-Roycen julkaisemassa aihetta käsittelevässä selvityksessä todetaan IMO:n kuitenkin jättävän merkittävää harkintavaltaa kansallisille lippuviranomaisille.

Suomessakin toimivan Rolls-Roycen kehittämän robottialuksen luvataan mullistavan rahtiliikenteen. Yritys on mukana voimakkaasti Suomessa tehtävässä miehittämättömien alusten tutkimustyössä korkeakoulujen kanssa.

LISÄÄ: Kauppalehden uutinen 16.8-2016 miehittämättömistä aluksista (LINKKI1), (LINKKI2). Lisää uutisia robottialuksista (LINKKI). Myös ensimmäisessä Uusiteknologia 1/2016 -lehdessä on kerrottu miehittämättömistä aluksista (LINKKI),

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639