Nyt liikkuvat esineetkin musiikin tahtiin

Aalto-yliopiston tutkijat ovat tehneet läpimurron onnistumalla liikuttelemaan hallitusti useita esineitä värähtelevän levyn päällä. Sovelluskohteita voisivat olla esimerkiksi elektroniikkasirujen liikuttelu ja lajittelu, lääkepartikkeleiden syöttö tai nestemäärien käsittely laboratoriosiruissa.

Aalto-yliopiston tutkijat pystyvät liikuttamaan tutkijat pystyivät liikuttamaan tarkkaan valittujen sävelien avulla esineitä eri suuntiin ja jopa kirjoittamaan sanoja levyn päälle laitetuilla metallipaloilla. Alue on hyvin tutkittu, sillä jo vuonna 1878 akustiikan isänä pidetty Ernst Chladni teki ensimmäiset kokeet, joissa hän liikutteli hiekkaa värähtelevällä levyllä.

Chladni huomasi, että kun levy värähteli tietyllä taajuudella, esineet liikkuivat kohti taajuuden määrittämiä kohtia, solmuviivoja. Tähän asti vallitseva käsitys on ollut, että esineiden liike levyllä on ollut sattumanvaraista, ennen kuin esineet ovat saavuttaneet solmuviivojen paikan.

’’Osoitimme että liike on ennustettavaa myös solmuviivojen ulkopuolella. Onnistuimme hallitsemaan samanaikaisesti ja silti toisistaan erillisesti jopa kuutta esinettä, vaikka käytimme vain yhtä äänilähdettä’’, sanoo professori Quan Zhou.

Tutkijat laittoivat ohjattavat esineet värähtelylevyn päälle ja kuvasivat niitä videokameran avulla. Tietokone totesi esineiden sijainnin ja valitsi soitettavan sävelen sen mukaan, mikä todennäköisemmin liikutti eri kohteita haluttuihin suuntiin.

Sävelen soittamisen jälkeen tietokone tunnisti kohteen uuden sijainnin ja valitsi haluttujen liikesuuntien mukaan seuraavan sävelen. Tätä toistettiin niin kauan, että liikuteltavat kohteet saavuttivat reittinsä päätepisteen. Perättäiset sävelet muodostivat musiikin kaltaisen äänien ketjun.

’’Ajatusta voi soveltaa myös muille alueille, jossa värinä on osa ilmiötä. Tällä tekniikalla pitäisi olla mahdollista liikutella esimerkiksi veden pinnalla kelluvia esineitä aaltojen avulla’’, arvelee Zhou.

LISÄÄ: Video (LINKKI) ja artikkeli  Controlling the motion of multiple objects on a Chladni plate,  Quan Zhou, Veikko Sariola, Kourosh Latifi, Ville Liimatainen- Nature Communications (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639