Suomalaiskeksintö estää akun ylikuumenemisen

Suomalainen ALD-pinnoitusteknologiaa kehittävä Picosun on patentoinut uudenlaisen nanolaminaattipinnoitteen, jonka avulla voidaan estää esimerkiksi älypuhelimien, tablettien ja tietokoneiden akkujen lylikuumeneminen.

Elektroniikan komponenttien kuumenemisesta aiheutuvat ongelmat ovat lisääntyneet, kun kuluttaja‐  ja teollisuuselektroniikka on muuttunut yhä pienikokoisemmaksi ja tehokkaammaksi. Akkujen Samsungin uuden älypuhelinmallin akun ylikuumeneminen on aiheuttanut jopa vaaratilanteita, mutta tavallisempia kuumenemisen aiheuttamia ongelmia elektroniikkalaitteissa ovat toimintahäiriöt ja käyttöiän lyheneminen.

”Monet maailman johtavista elektroniikkavalmistajista ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa keksintöämme kohtaan. Meitä innostaa se, että pääsemme jälleen esittelemään asiakkaillemme uuden ALD‐ratkaisun, jolla he voivat parantaa tuotteidensa toimivuutta, luotettavuutta ja turvallisuutta”, sanoo Picosunin toimitusjohtaja Juhana Kostamo.

Picosunin nyt patentoima (*) nanoteknologiaan perustuva pinnoite johtaa tehokkaasti lämpöä pois laitteesta sen pintaa myöten. Nanolaminaatti laskee laitteen sisälämpötilaa jopa 20 astetta. Akkujen lisäksi esimerkiksi ledien tai prosessoripiirien viilentämiseen.

ALD-nanolaminaattipinnoitus voidaan tehdä suurille kappaleillekin nopeasti matalassa lämpötilassa. Yritys tuotantoon täysautomaattisia ALD -reaktoreita. Kaikki ALD-laiteet valmistetaan yrityksen Kirkkonummen tahtaalla. Yritys on palkannut tämän vuoden aikana runsaasti uutta väkeä ja laajentanut tuotantotilojaan

*) Patenttihakemus WO2016146881; “Heat‐conductive ALD Coating in an ElectricalDevice”

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639