Nokia vaihtaa talousjohtajaa – siirtyy ABB:lle

Nokia julkisti tänään tulosjulkistuksen yhteydessä, että talous- ja rahoitusjohtaja Timo Ihamuotila eroaa yhtiön palveluksesta. Ihamuotila siirtyy vuoden vaihteessa sähkötekniikkayhtiö ABB:n palvelukseen Sveitsiin yhtiön talous- ja rahoitusjohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi.

Ihamuotila jatkaa nykyisessä tehtävässään Nokian talous- ja rahoitusjohtajana ja johtokunnan jäsenenä vuoden loppuun saakka. Sen jälkeen hän toimii yhtiön neuvonantajana vielä helmikuuhun.

Kristian Pullola, joka on tällä hetkellä Nokian talousjohtaja, on nimitetty yhtiön talous- ja rahoitusjohtajaksi ja johtokunnan jäseneksi vuoden alusta.

Muutoksen seurauksena Nokian johtokuntaan kuuluvat vuoden alusta Rajeev Suri, Kristian Pullola, Samih Elhage, Federico Guillén, Basil Alwan, Bhaskar Gorti, Hans-Jürgen Bill, Kathrin Buvac, Ashish Chowdhary, Barry French, Marc Rouanne ja Maria Varsellona.

Liikevaihto laski – Nokia Technologies nousee

Alcatel-Lucentin toimintojen kanssa Nokian kuluvan vuoden kolmannen neljänneksen ei-IFRS-liikevaihto oli 6,0 miljardia euroa (raportoitu 5,9 miljardia euroa). Nokian suurimman ryhmän eli verkkoliiketoiminnan liikevaihto laski 12 prosenttia vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Langattoman infrastruktuurin markkinasta antamiemme näkymien mukaisesti Ultra Broadband Networks -segmenttiin kuuluvan matkapuhelinverkkojen Mobile Networks -liiketoimintaryhmän liikevaihto oli heikko.

Vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä yhdistetyn yhtiön vertailukelpoinen ei-IFRS-liikevaihto olisi ollut 6,4 miljardia euroa (ainoastaan Nokian raportoitu liikevaihto oli 3,0 miljardia euroa). Vuoden 2016 kolmannen neljänneksen laimennettu ei-IFRS-osakekohtainen tulos oli 0,04 euroa (raportoitu -0,02 euroa). Tammi-syyskuussa tuli laskua 18 prosenttia 682 miljoonasta 556 miljoonaan euroon.

Positiivista kolmannen neljänneksen tuloksessa oli kuitenkin, että Nokian terveys- ja lisenssialueeseen keskittynyt Nokia Technologiesin liikevaihto  yli tuplaantui ja  ja liikevoitto sitäkin enemmän vuoden 2015 kolmanteen neljännekseen verrattuna. Ilman kertaeriä kasvua tuli noin 50 prosenttia ensisijaisesti patenttilisenssitulojen kasvusta ja jonkin verran myös  Withings-kaupan seurauksena.

Kuva: Nokia
Kuva: Nokia

Nokia teki tulosta erityisesti Technologiesilla kolmannella neljänneksellä.

’’Tulokseen vaikutti erityisesti Nokia Technologies -liiketoiminta, jonka liikevaihto kasvoi voimakkaasti kolmannella neljänneksellä vuodentakaiseen verrattuna, sanoi tiedotteessa toimitusjohtaja Rajeev Suri (kuvassa). Techonologiesin tuloksen kasvu johtui pitkälti kolmannella neljänneksellä julkistetun Samsungin kanssa tehdyn lisensointisopimuksesta.

Tietoliikenteen verkkomarkkina on erittäin kovassa kilpailussa, kun operaattorien tilaukset ovat vähentyneet verkkojen valmistuessa. Uusi 5G realisoituu bisnekseksi vasta tulevaisuudessa.

Rajeev Suri odotaa olosuhteiden jonkin verran tasaantuvan vuonna 2017, kun verkkobisnes todennäköisesti supistuu muutaman prosentin vauhtia. Se olisi silti hyvä saavutus sillä kiinalainen Huawei painaa toisaalla ja verkkokisa kovenee uudelleen kun nyt vaikeuksissa pyörivä Ericsson saa joukkonsa ojennukseen.

Päivitetty 9.06

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639