Oululainen Kyynel-radio sai lisää tukea

Uudenlaista pitkin matkojen radiotekniikkaa kehittävä  Kyynel  on saanut 10 miljoonaa dollarin pääomarahoituksen. Pääinvestoija on Creandum, kertoo aamun Kaleva-lehti. Sota-ajan Kyynel-radiolta nimen lainannut tekniikka on tarkoitettu laivojen ja muiden etäisten alueiden radioyhteyksiin.

Kalevan uutisen mukaan Creandum pyörittää useiden satojen miljoonien rahastoja. Lisäksi mukana panostavat Inventure ja siis Butterfly Ventures sekä kolme bisnesenkeliä, muun muassa  Bittiumin omistaja-perustaja Juha Hulkko ja tamperelaistaustaisenliikemies Poju Zabludowiczin johtama Tamares Group.

’’Sijoittajat etsivät isoa kasvua’’, toteaa Kalevan jutussa Kyyneleen toimitusjohtaja Toni Lindén.

Kyynel on perustettu vasta viisi vuotta sitten. Yritys toimii kansainvälisesti paremmin tunnistettavalla KNL Networks -aputoiminimellä. Yritys kehittää softaradiotekniikkaan perustuvaa pitkän matkan radiojärjestelmää esimerkiksi merille seilaaviin rahtialuksiin.

Kyynel aikoo panostaa 9,3 miljoonaa yrityksen kansainväliseen laajentumiseen ja uusien kehittäjien palkkaamiseen. Vuonna 2014 yritys sai kaksi miljoonaa euroa samaisilta sijoitusyhtiöiltä.

LISÄÄ: Kyynel Oy (LINKKI), tiedote (LINKKI) ja Kalevan uutinen 28.10.2016 (LINKKI)

Kuva: Kyynel Oy

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639