Tietoliikenneosaajalle Kaitera-palkinto

Pohjois-Suomen tutkimustoiminnan tukemiseen tarkoitettu Kaitera-palkinto on myönnetty Oulun yliopiston tietoliikenne-alan professori Matti Latva-aholle. Hän on kansainvälisesti arvostettu ja palkittu tietoliikennetekniikan tutkija.

Matti Latva-aho kuuluu maailman kärkitutkijoihin tietoliikennetekniikassa. Hän on toiminut Oulun yliopistossa tietoliikenteen tutkimuksen parissa 1990-luvun alusta lähtien.

Vuosina 1998–2006 hän johti Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications (CWC) -tutkimuskeskusta ja toimii nykyään sen Radioteknologiat-tutkimusryhmän johtajana. Suomen Akatemia on valinnut Latva-ahon akatemiaprofessoriksi kaudelle 1.1.2017–31.12.2021.

Matti Latva-aho on syntynyt Kuivaniemessä vuonna 1968. Hän on suorittanut tutkintonsa ja väitellyt tekniikan tohtoriksi Oulun yliopistossa 1998.

Professori Pentti Kaiteran rahasto on muistomerkki Oulun yliopiston ensimmäiselle rehtorille Pentti Kaiteralle, jonka panos yliopiston syntymisessä ja toiminnan käynnistämisessä oli ratkaiseva.

Palkinto luovutettiin saajalle 24.11.2016. Palkinto, suuruudeltaan 20 000 euroa, jaettiin nyt 17. kerran.

 

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!