Video: Volvo tuo robottiauton – ruotsalaisperhe koeajaa

Göteborgista kotoisin oleva Hainin perhe on Volvon ensimmäinen koeryhmä, joka on valittu mukaan autonomisen ajon tutkimusohjelmaan. Perhe kokeilee robottiautoja Göteborgin muun liikenteen seassa. Volvon tavoitteena on saada ensimmäinen täysin autonominen auto markkinoille vuoteen 2021 mennessä. Katso mitä mieltä koeperhe on robottiautoista.

Volvolla uskotaan, että monet autonvalmistajat ovat autonomisia autoja kehittäessään unohtaneet tärkeimmän osatekijän: ihmiset, jotka näitä autoja käyttävät.

Göteborgista kotoisin oleva Hainin perhe on ensimmäinen koeryhmä, jossa käytetään oikeita autoja oikeassa liikenteessä.

’’Haluamme oppia enemmän siitä, miltä ihmisistä tuntuu, kun he kytkevät autonomisen ajon käyttöön ja pois käytöstä, millainen ohjauksen luovutusvaiheen tulisi olla ja mitä ihmiset tekevät autossa, kun se kuljettaa heitä kohti määränpäätä, sanoo Volvon tutkimus- ja kehitystyöjohtaja Henrik Green.

Volvon johtama Drive Me -projekti on yhteistyöhanke, jossa on mukana useita kumppaneita julkiselta ja yksityiseltä sektorilta sekä akateemisesta maailmasta. Se on yrityksen mukaan todennäköisesti tällä hetkellä maailman kehittynein, kunnianhimoisin ja laajin tosielämän autonomisen ajamisen projekti.

Projektissa on mukana jopa sata autonomista autoa, joita ajavat oikeat ihmiset oikeassa liikenteessä Volvon kotikaupungin, Göteborgin kaduilla vuoden 2017 aikana. Hankkeen on määrä laajentua muihin kaupunkeihin eri puolilla maailmaa lähitulevaisuudessa.

Volvo esitteli jo kaksi vuotta sitten vision autonomisten autojen mahdollisuuksista Concept 26 -tutkielmassa. Yhtiö on aloittanut myös yhteistyön Uberin kanssa kehittääkseen autonomisten autojen perustekniikkaa sekä perustanut yhteisyrityksen johtavan autoturvallisuusyhtiön Autolivin kanssa.

Volvon ja Atolivin yhteisyritys kantaa nimeä Zenuity, ja sen on määrä kehittää autonomisen ajamisen ohjelmistoja ja turvallisuusratkaisuja. Ruotsalainen Volvo on nykyisin kiinalaisen Zhejiang Geely Holdingin (Geely Holding) omistama.

LISÄÄ: Volvon Drive Me -projekti (LINKKI), videoita (LINKKI), Uusiteknologia.fi:n aiempia uutisia robottiautoista (LINKKI) ja Uusiteknologia 2/2016 (LINKKI) on viiden sivun raportti  ”Suomi testaa robottiliikennettä” -tekniikka-artikkeli  (LINKKI).

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

 

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016