Älykäs täsmälämmitys tuo apua – energiaa säästyy

Tulevaisuuden rakennuksen sisälämpötila säätyy automaattisesti käyttäjän tarpeisiin, kertoo VTT. Energiaa säästyy, kun käyttämättömiä tiloja ei tarvitse lämmittää eikä jäähdyttää. Tutkimushankkeen lopputuloksena syntyy täysin uusi tuote.

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n vetämässä HumanTool-hankkeessa testataan uutta sisälämpötilojen säätökonseptia, jossa tila sopeutuu käyttäjän yksilöllisiin tarpeisiin. Viime syksynä startanneessa hankkeessa testataan ja kehitetään älykästä säätökonseptia käytännössä sairaala- ja toimisto-olosuhteissa kaksi lämmitys- ja jäähdytyskautta.

Ensimmäisinä pilottikohteina toimivat VTT:n Digitalo-pääkonttori Espoossa, Seinäjoen keskussairaala ja Kuopion yliopistollinen sairaala. Sairaaloissa testaus aloitetaan toimistotiloissa, jonka jälkeen edetään potilastiloihin.

Hankkeessa kerätään tilojen eri loppukäyttäjien, esimerkiksi henkilökunnan ja potilaiden, kokemukset.

”Käytämme älykkäissä säädöissä uusinta teknologiaa, koska tilojen monitorointiin tarvittavat digitaaliset ratkaisut ovat nykyisin kustannustehokaita,” toteaa hankkeen projektipäällikkö Pekka Tuomaala VTT:ltä. Käytössä on VTT:n Human Thermal Model (HTM) -menetelm

Tulokset valmistuvat vuoden 2018 lopussa, ja niitä voivat hyödyntää, esimerkiksi toimistot, sairaalat, hotellit, koulut ja liikennevälineet. lämpöviihtyvyyteen, terveyteen ja hyvinvointiin.

VTT koordinoi HumanTool-projektia, joka käynnistyi lokakuussa 2016. Hankkeen rahoittajia ja yhteistyökumppaneita ovat VTT, Seinäjoen keskussairaala, Kuopion yliopistollinen sairaala, Senaatti-kiinteistöt, Siemens, Uponor, Granlund, Mecastep ja New Nordic Engineering.

TAUSTAA: VTT:n Thermal Model -menetelmä

Ihmisen lämpöaistimusten arviointi perustuu yksilölliseen anatomiaan ja fysiologiaan. VTT:n Thermal Model menetelmällä arvioidaan kohdehenkiöän sukupuolen, iän, painoindeksin ja lihaksikkuuden vaikutuksia ihmisen eri kudostyyppien kuten luu, lihas, rasva ja iho – määriin.

Ihmisen yksilöllisen anatomian, vaatetuksen sekä ympäristön välisen lämmön- ja kosteudensiirron avulla voidaan määrittää kehon paikalliset kudosten lämpötilat. Näiden perusteella voidaan laskea kehon eri osien paikalliset lämpöaistimukset.

Kuva: VTT

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!