Aalto-2-satelliitti pääsi avaruuteen

Otaniemessä opiskelijavoimin suunniteltu ja rakennettu Aalto-2-satelliitti laukaistiin eilen onnistuneesti Atlas V -kantoraketilla avaruuteen. Aalto-2-satelliittin sisältävän avaruusrahtialuksen matka kansainväliselle avaruusasemalle kestää noin kolme vuorokautta.

Laukaisu Cape Canaveralista onnistui hyvin, ja Aalto-2 on matkalla kohti Kansainvälistä avaruusasemaa. Vain kahden kilon painoinen Aalto-2 kantaa mukanaan Oslon yliopistossa kehitettyä multi-Needle Langmuir Probe (mNLP) hyötykuormaa plasman ominaisuuksien mittaamiseen.

Aalto-2:n laukaisua seurattiin eilen suurella joukolla Otaniemessä. Kuva Mikko Raskinen / Aalto-yliopistoa.

”Aalto-2-satelliitti vapautetaan asemalta avaruuteen noin kuukauden sisällä rahdin saapumisesta. Astronautit asentavat laukaisusovittimen robottikäteen, jonka avulla Aalto-2 ja muut minisatelliitit irrotetaan turvallisesti omille kiertoradoilleen’’, Aallon tohtorikoulutettava ja uuden Reaktor Space Labin yksi perustaja Tuomas Tikka kertoo.

Aalto-2-satelliitin kiertorata on lähellä päiväntasaajaa, joten satelliittiin voidaan olla yhteydessä Otaniemen maa-asemalta vain ajoittain.  Onneksi avaruuteen lähetettiin Aalto-2:n lisäksi muita yhteistyösatelliitteja.

”Missiossa on mukana useita maa-asemia ympäri maailmaa. Satelliittien lähettämä tieto jaetaan kaikkien kesken, joten todennäköisesti kuulemme Aalto-2-satellitista ensimmäisen kerran jonkun toisen maa-aseman avulla”, Tikka kertoo.

Aalto-2-satelliitin rakentaminen alkoi vuonna 2012 jatko-opiskelijaprojektina, kun ensimmäiset opiskelijat valmistuivat diplomi-insinööreiksi Aalto-1-projektin parista.Projektit ovat kouluttaneet kuuden vuoden aikana kymmeniä uuden sukupolven avaruusalan osaajaa. Vaikutus näkyy jo nyt muun muassa avaruusalan startup-yritysten kasvuna.

”Vaikka Suomessa on tehty avaruustekniikkaa jo useita vuosikymmeniä, Aalto-2 on ensimmäinen Suomessa rakennettu satelliitti, joka on nyt avaruudessa. Ala on kovassa nosteessa sekä Suomessa että maailmalla piensatelliittien tuoman kustannustehokkuuden ansiosta”, professori ja projektin johtaja Jaan Praks toteaa.

Kasvua on vauhdittamassa Euroopan avaruusjärjestö ESA, joka neuvottelee parhaillaan Aalto-ylipiston kanssa avaruusosaamisesta ammentavan BIC-yrityshautomon perustamisesta Otaniemeen. Avaruusjärjestöllä on vastaavia yrityshautomoja muuallakin Euroopassa.

LISÄÄ: Ennakkojuttu ja video Uusiteknologia.fi:ssä 18.4.2017 (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016