Suomalaistapahtuma laajenee Piilaaksoon ja Cambridgeen

Vähemmillä panoksilla parempia innovaatioita hakeva Innofrugal-kongressitapahtuma laajenee Suomen lisäksi Piilaaksoon jaIso-Britannian Cambridgeen. Eilen Helsingissä alkaneessa tapahtumassa keskitytään uuden kehittämiseen erityisesti niukkoihin resursseihin sidotuilla kehittyvillä markkinoilla.

The Nordic Frugal Innovation Societyn vuosittain järjestetty Innofrugal -konferenssi laajenee ulkomaille. Syyskuussa tapahtuma  järjestetään San Franciscossa ja ensi vuoden alussa Innofrugal järjestetään myös Cambridgessa Iso-Britanniaan.

”Tuotekehittelyyn kaadetaan vuosittain yhä enemmän rahaa, mutta se ei ole lisännyt innovaatioiden määrää yrityksissä. Näyttää jopa siltä, että yritysten tutkimus- ja tuotekehitys -investointien ja niistä tulevien innovaatioiden välillä ei ole minkäänlaista taloudellista korrelaatiota”, sanoo piilaaksolainen innovaatiotuntija Navi Radjou.

Radjou on Piilaksossa asuva menestyskirjailija ja Thinkers50-palkinnonsaajana tunnettu innovaatio-asiantuntija. Hän on myös The Nordic Frugal Innovation Societyn hallituksen jäsen.

’’Olemme iloisia, että innovoinnissa on vihdoin ymmärretty näkökulmia, joissa vähemmillä resursseilla tuotetaan parempia ja edullisempia ratkaisuja ja joiden avulla miljoonien ihmisten elämää niin kehittyvissä kuin kehittyneissä maissa voidaan parantaa’’, sanoo The Nordic Frugal Innovation Societyn puheenjohtaja Venkata Gandikota.

Suomessa vuonna 2014 alkanut Innofrugal-konferenssi on ollut koko kansainvälistä Frugal Innovation -toimikenttää yhdistävä tekijä. Tapahtuman takana ovat Venkata Gandikotan lisäksi muun muassa Antti Öhrling, Jukka Kallioinen, Heidi Alatalo ja  Dr Prashant Jha. Tukioita on yritysten lisäksi esimerkiksi Keksintösäätiö, VTT, Tekes ja Sitra.

LISÄÄ: The Nordic Frugal Innovation Society ja Innofrugal-kongressi (LINKKI) ja Wanhassa Satamassa meneillään olevan 24–25.4.2017 tapahtuman Twitter-viestit (LINKKI)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!