Hallitus lisää tutkimusrahoitusta

Hallitus sai eilen illalla sovittua uusista kasvupanostuksista. Tutkimuksen ja innovointiin luvataan yli 300 miljoonaa euroa lisää, josta Tekesille 70 miljoonaa euroa ja Akatemialle 50 miljoonaa. Tutkimusta myös pääomitetaan 200 miljoonalla eurolla.

Hallitus kertoi eilen myöhään päättyneissä neuvotteluissa panostavansa yritysten tuotekehitykseen, uudistumiseen ja tutkimukseen osoittamalla Tekesille määrärahoja yhteensä 70 miljoonaa euroa vuosille 2018 ja 2019. Alkuperäisidea yritystukien leikkaamisesta tutkimukseen ei toteutunut.

Rahoitusta suunnataan kasvua vauhdittaviin yritysten, tutkimuslaitosten ja valtion yhteishankkeisiin. Suomen Akatemialle varataan vastaavasti yhteensä 50 miljoonaa euroa lippulaiva-tutkimuskeskittymien toteuttamiseen vuosina 2018 ja 2019. Lippulaivat perustetaan yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteyteen.

Hallitus hakee lisäpanostuksia osaamiseen ja koulutukseen myös pääomituksen avulla. Tekesille ja Suomen Akatemialle varataan molemmille 60 miljoonan euron pääomitus. Lisäksi valtio varautuu pääomittamaan ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjä ja -välineitä omistavaa ja ylläpitävää osaamiskeskusta tai muuta yhtiötä yhteensä 80 miljoonalla eurolla.

Tekesin Pk-yrityksille suunnattua innovaatioseteliä jatketaan Helsingin Sanomien uutisen mukaan ja sen määrärahatasoa nostetaan. Yritysten vientitoimintaa ja matkailun edistämistä tuetaan yhteensä 50 miljoonan euron lisärahoituksella vuosina 2018 ja 2019.

Vuoden 2018 alussa aloittava Business Finland kokoaa saman katon alle nykyiset Tekesin ja Finpron innovaatiorahoitukseen, vientiin, investointeihin sekä matkailun edistämiseen liittyvät palvelut.

Hallitus panostaa datanhallinnan ja suurteholaskennan kehittämiseen yhteensä 33 miljoonaa euroa. Kehittämisohjelmalla nostetaan alan tutkimusinfrastruktuuri kansainväliselle tasolle ja vahvistetaan tekoälyyn liittyvää tutkimusta ja koulutusta.

Uuden kehittämisohjelman tavoitteena on, että Suomi olisi tulevaisuudessatekoälyn ja uudenlaisen robotiikassa kärkimaa, joka kykenee ottamaan tekniikkaa kilpailijamaitaan nopeammin käyttöön.

Myös Soteen liittyviin ICT-kehitystyöhön varataan 95 miljoonaa euroa vuodessa. Toimintaa varten perustetaan valtion omistama SoteDigi‐kehitysyhtiö. Soten ICT-alustan toteuttamisen kokonaissumma noussee yli miljardin euron.

Kuva: Laura Kotila / Valtioneuvosto

Teknologiateollisuus: Työ jäi vajaaksi

Hallituksen kehysriihen päätöksissä on Teknologiateollisuuden mielestä oikeita elementtejä, mutta panostukset innovaatioihin ja uudistumiseen jäivät liian pieniksi.

”Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen kehityksestä oli laaja huoli. Hallitus osoitti yritysvetoiseen tki-rahoitukseen vain 70 miljoonaa euroa loppuvaalikaudeksi, kun tarve olisi ollut 200 miljoonaa per vuosi. Suunta on oikea, mutta vauhti väärä”, lataa toimitusjohtaja Jorma Turunen .

”Olemme pettyneitä siitä, että yliopistojen pääomituksesta ei tullut odotettuja päätöksiä. 60 miljoonaa euroa on riittämätön panostus yliopistojen pääomittamiseen, Turunen viestii.

Päivitetty 10.17

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2017