Näin matkapuhelin kehittyi – kohti 5G-verkkoja

Matkaviestinnän viidettä sukupolvea kehitetään kiivaasti vaikka standardisointi on  vielä kesken, kerrotaan Uusiteknologia lehdessa. Mukana on tiedot myös aiemmista verkkosukupolvista aina ARP-puhelimista NMT:n kautta GMS:n ja 3G:n sekä 4G:n kautta viimeisimpiin 5G-suunnitelmiin.

Matkaviestinnän sukupolvet ovat uusiutuneet säännöllisesti sitten 80-luvun ensimmäisen sukupolven tultua markkinoille.  Nyt eletään 4G-kautta ja muutama poikkeusta lukuun ottamatta kaikki uudet puhelimet tukevat jo 4G-verkkotekniikoita, vaikka toimivat myös muilla aiemmilla verkkotekniikoilla.

Laajempi artikkeli on julkaistu 20.4.3017 ilmestyneessä sähköisessä näköislehdessä. Voit lukea lehden veloituksetta nettiselaimellasi. (LINKKI)

Uutta 5G-tekniikkaa pohjustetaan jo tutkimuslaboratorioissa ja erilaisissa kokeiluissa. Kansainvälisen telejärjestö ITU:n 5G:lle asettamat esimääritykset on julkaistu, ja niitä tarkennetaan vuoden 2017 marraskuuhun mennessä, kerrotaan viime torstaina ilmestyneen Uusiteknologia-lehden artikkelissa.

Artikkelin mukaan ITU tekee lopullisen valinnan IMT-2020 eli ITU:n vaatimukset täyttävien 5G-järjestelmien valinnasta 2020. Teollisuus pyrkii tosin aikaistamaan 5G:n käyttöönottoa, ja myös ITU saattaa valita 5G-kriteerit täyttävät teknologiat jo aiemmin.

5G ottaa jälleen aimo askeleen kohti uusia datanopeusluokkia ja
edelleen pienentyviä vasteaikoja. Tällä hetkellä puhutaan parhaimmillaan jo yhden millisekunnin viiveestä, mikä on täysin omalla asteikollaan verrattuna jopa kehittyneimpään LTE:n suuorituskykyyn.

Kaikkein merkittävimpänä kehitysaskeleena 5G tuo kuitenkin tullessaan yhä tihenevän IoT-liikenteen tuen, ja saattaa tarjota samanaikaista kapasiteettia jopa miljoonalle IoT-laitteelle neliökilometrin alueella.

LISÄÄ: Jyrki Penttisen artikkeli ”Kännykkäverkkojen viisi sukupolvea’’ 20.4.2017 ilmestyneestä Uusiteknologia-näköislehdestä (LINKKI, luettavissa veloituksetta).

Kuva: Nokia

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2017