Suomalainen spektrikamera nelikoptereihin

Suomessa tutkitaan pienoiskoptereita hyödyntävää kaukokartoitustekniikkaa. Kehitteillä on  sovellusten lisäksi nykyistä edullisempi spektrikamera. DroneKnowledge -projekti on saanut rahoitusta Tekesin Challenge Finland -hankkeesta.

Miehittämättömästä lentolaitteesta tehtävä kaukokartoitus on alue, jonka hyödyntämisestä haetaan uutta pontta moniin käytännön sovelluksiin.  Niitä ovat esimerkiksi maanviljelyn täsmälannoitus tai tuholaistunnistus, veden laadun mittaus, metsien inventointimittaukset sekä rakennettujen ympäristöjen mittaukset.

Paikkatietokeskuksen mittaustarkoituksiin kokoama multikopteridrone, jolla on tehty ympäristömittauksia  hyperspektrikameroilla, laserkeilaimilla ja lämpökameroilla. Kuva: Niko Viljanen.

Mittauksia tehdään perinteisten kameroiden lisäksi laserkeilaimilla sekä spektrikameroilla. Hankkeessa kehitetään uudenlasta spektrikameraa. ”Kehitämme spektrikameraa, joka olisi lähempänä kuluttajatuotteiden hintoja”, kertoo VTT:n johtava tutkija Heikki Saari.

Sovelluskohteita pienille spektrikameroille löytyy esimerkiksi vesien kunnon tarkkailusta, puulajien tunnistuksesta sekä tarkkuusmaataloudesta. Kameran lisäksi hankkeessa pyritään parantamaan koko kaukokartoituksen prosessia: laitteita, sovelluksia ja tiedon prosessointia.

Kevätkylvöä Vihdissä nelikopterin valvonnassa, Luonnonvarakeskuksen Hovin maataloustestikentällä. Kuva: Jere Kaivosoja.

”Spektrikameralla voimme esimerkiksi optimoida lannoitusta tai arvioida parasta nurmen korjuuajankohtaa”, toteaa tutkija Jere Kaivosoja Luonnonvarakeskuksesta.

Tutkijat pyrkivät toteuttamaan mittauksiin automaattisen reaaliaikaprosessin, jossa lennokkien keräämät tiedot olisivat käytettävissä jo lennon aikana tai dronien eli pienkoptereiden laskeuduttua.

”Tiedot voisivat mennä automaattisesti traktoriin − jopa ilman kuljettajaa ajavaan itseohjautuvaan traktoriin”, sanoo hankkeen vetäjä, tutkimuspäällikkö Eija Honkavaara Maanmittauslaitoksesta.

DroneKnowledge on Maanmittauslaitoksen, Jyväskylän yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n yhteinen kehityshanke. Mukana on pitkälle toistakymmentä kaupallista yritystä. Lokakuussa järjestetään myös Jyväskylän yliopistolla dosentti Ilkka Pölösen mukaan myös kansainvälinen alaa käsittelevä työpaja.

LISÄÄ:  Frontiers in Spectral imaging and 3D Technologies for Geospatial Solutions, 25-27.10.2017, Jyväskylä (LINKKI) ja DroneKnowledge -projektin käynnistystiedote 2016 (LINKKI)

Kuvat: Drone Finland -tutkimusyhteisö (LINKKI) ja DroneKnowledge/Niko Viljanen

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!