Suomi osti terävämpiä UHD-televisioita

Kodintekniikan myynti kasvoi alkuvuonna 11,8 prosentia, kertoo Elektroniikan tukkukauppiaiden uusimmat tilastot. Vaikka UHD-televisioiden keskihinta on laskenut 19,7 prosenttia, myynnin arvo kasvoi järjestön tilastojen mukaan 123,9 prosenttia ja kappalemäärät peräti 178,8 prosenttia.

Kodintekniikan kauppa lähti tukkukauppiaiden mukaan hyvään vauhtiin vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä. Suurimpia kasvulukuja nähtiin ultra hd -televisioissa (123,9 %), älykelloissa (71,1 %), hifi- ja mobiilikuulokkeissa (59,9 %), bluetooth-kaiuttimissa (44,4 %) ja pitkästä aikaa myös järjestelmäkameroissa (44,9 % ja 40,9 %).

Positiivinen vire jatkuu älypuhelimien (14,6 %) ja isojen kodinkoneiden (6,3 %) kaupassa, ja pienten kodinkoneiden myynti kääntyi sekin 4,8 prosentin kasvuun.

Televisiota ostavat päätyvät yhä useammin ultra hd -malliin. Kaikista televisiosta uhd-mallien osuus on jo hieman yli puolet (50,7 %), kertoo ETK ry:n elektroniikkajaoston puheenjohtaja Markus Nummisalo. 

Musiikki kuunnellaan yhä useammin älypuhelimesta. Tästä kertovat kasvulukemat langattomien monihuone- (27,2 %) ja bluetooth-kaiuttimien (44,4 %) sekä etenkin hifi- ja mobiilikuulokkeiden (59,9 %) ryhmissä. Tv-ääntä kohentavien soundbar- ja soundbase-kaiuttimien myynti kasvoi sekin 27,1 prosenttia.

Kameroiden kysyntä kääntyi pitkästä aikaa nousuun. Peilittömien järjestelmäkameroiden myynti kasvoi 44,9 prosenttia ja peilietsinkameroiden 40,9 prosenttia. Action-kameroiden myynti kääntyi sekin 29,1 prosentin kasvuun.  Sen sijaan kiinteäobjektiivisissa kameroissa myynnin nousu oli vain 0,5 prosenttia.

Älypuhelimien myytiin alkuvuonna 549 152 kappaletta. Kasvussa ovat niin myynnin arvo (14,6 %) kuin kappalemäärätkin (18,8 %). Älykelloja ostettiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 48 821 kappaletta, ja kasvua nähtiin sekä myynnin arvossa (71,1 %), kappalemäärissä (28,1 %) että keskihinnassa (33,6 %). Tietokoneiden myynti kasvoi 11,1 prosenttia, mutta tablettien laski 16,4 prosenttia.