Video: Tietopaketti IoT-tekniikoista

Uusin IoT-tekniikka ja suomalaiset älysovellukset olivat esillä maaliskuun lopulla Tampereen ammattikorkeakoulussa. Tapahtumaan osallistui kahden päivän aikana 550 henkilöä ja lähes 40 näytteilleasettajaa. Nyt IoT-tapahtuman kaikki esitykset ovat katsottavissa nettivideoina.

Tampereen IoT-tapahtuman painopistealueet olivat IoT:n tietoturva, liikenteen IoT, IoT:n liiketoimintamallit ja terveysteknologian IoT-sovellukset. Mukana oli LoRa-verkkoja, lisättyä todellisuutta (AR) ja erityisesti konetekniikan IoT-ratkaisuja.

Puhujat edustivat kotimaista ja kansainvälistä yrityselämää niin isoja yrityksiä kuin pieniä startup-firmoja, yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja yhteisöjä. Seminaariin osallistui kahdesta sadasta suomalaisyrityksestä.

Tapahtuman IoT-esitykset ovat nyt katsottavissa Youtube-videona. Joissakin niistä voi olla pieniä ääniongelmia, mutta silti edelleen seurattavissa. Linkin kautta on ladattavissa myös alkuperäiset esitysmateriaalit. Aiheet vaihtelevat IoT-tekniikoista IoT-hyötyihin ja -teknologiavalintoihin.

LISÄÄ: Tamk:n  IoT-seminaari 29.-30.3.2017 esitykset nettivideoina (LINKKI, Youtube) ja muut esitysmateriaalit Dropboxista (LINKKI).

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!