Hämeessä pilotoidaan 5G-verkon hyötyjä

Hämeen ammattikorkeakoulu on aloittanut 5G -teknologian hyödyntämiseen liittyvän tutkimus- ja kehitystyön. Mukana ovat myös uusien 5G-teknologioiden, kuten esineiden internetin ja keinoälyn hyödyntäminen.  Pilottialueena on Asemanrannan asuinalue Hämeenlinnassa.

Shift2018: Teknologia ja bisnes kohtaavat Turussa

Runsaan parin viikon päästä järjestetään Turussa entisessä Kakolan vankilassa uusinta teknologiaa ja bisnestä sekoittava Shift-tapahtuma. Viimeksi Turun linnan pihalla järjestetty tapahtuma keräsi jo tuhansia kävijöitä. Tämän vuoden teemanna Redefining Normal – the future of human and machine.

Big Datan innovaatiokeskus Helsinkiin

Kiinalaisen Alibaban pilvipalveluyksikkö ja suomalainen ohjemistotalo Eficode avasivat eilen Big Dataan keskittyvän innovaatiokeskuksen Helsinkiin. Tarjolla on tutkimus- ja kehitysresursseja ja työtilaa alueen hyödyntäjäyrityksille.

Teknologiamessut panostaa virtuaalimaailmaan – myös videoyhteys

Huomenna tiistaina Helsingissä alkavilla Teknologiamessuilla on esillä tuotteiden lisäksi tulevaisuuden teknologioita kuten IoT-tekniikkaa, Big Dataa ja AR- ja virtuaalitekniikkaa. Esimerkiksi Valmetin osastolla on lisättyä todellisuutta hyödyntävä huoltosovellus. Tiistaiaamuna tapahtumaa voi seurata myös verkkovideona.

Korkeakouluun big data -osaajien maisteriohjelma

Helsinkiläinen ammattikorkeakoulu Arcada tarjoaa ensi syksystä alkaen insinööreille big data -analytiikan maisteriohjelman. Sillä pyritään vastaamaan räjähdysmäisessä kasvussa olevaan alan ammattilaisten tarpeeseen. Korkeakoulu on tarjonnut jo parin vuoden ajan big datan ylemmän asteen erikoistumisopintoja.

MyData 2017 – myös nettivideona

Miten toimii eettinen tekoäly? Entä miten dataa hallitaan, kun edessämme on digitaalisen terveyden läpimurto? Aiheen ympärille rakennetun MyData 2017 -konferessin tarjontaa voi seurata myös verkon kautta.

Robotit ja joukkoistaminen nopeuttamaan biotaloutta

Nelikopterit, robottitraktorit, mittausanturit ja metsäsienien kartoittaminen joukkoistamalla ovat esimerkkejä tulevaisuuden digitaalisesta biotaloudesta. VTT ja Luonnonvarakeskus (Luke) ovat nyt laatineet uuden tiekartan maatalous- ja metsäbiomassojemme uudenlaisesta hyödyntämisesta tulevaisuudessa.

Terveysteknologian innovaattorit koolla

Pohjoismaiden suurin terveysalan startup- ja innovaatiotapahtuma on meneillään Helsingissä. Mukana on tuhat terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijaa ja kehittäjää 35 eri maasta.

Digiloikka tuo puut metsästä

Metsäkoneet ja digiyhteydet tuovat suoraan jo säästöjä, mutta samalla ne tuottavat dataa maanlaajuiseen metsävaratietojärjestelmään. IT- ja koneteollisuuden tutkimusyhteisö Dimecc on mukana Forest Big Data-hankkeellaan metsätoimitojen digitalisoimisessa.

Nokia ostaa big data -analytiikkaa

Nokia ostaa yhdysvaltalaisen verkkojen big data -analytiikkaan keskittyneen Deepfieldin. Kyseessä on IP-verkon suorituskyvyn hallintaan ja turvallisuuteen keskittynyt yritys.