Suomalaisinnovaatioihin puoli miljardia euroa

Viime vuonna jaettiin suomalaistoimijoille innovaatiorahana puoli miljardia euroa. Viime vuonna vielä Tekesinä toiminut Business Finland myönsi yrityksille ja tutkimusorganisaatioille rahoitusta 510 miljoonaa euroa. Samalla kuitenkin yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyö väheni Tekesin budjettileikkausten vuoksi.

Tekesin ja Finpron yhdistäminen etenee

Valtioneuvosto antoi tänään esityksen laiksi Business Finlandista, joka kokoaa yhteen kaikki nykyiset Finpron ja Tekesin innovaatiorahoitukseen, kansainvälistymiseen ja viennin edistämiseen, Suomeen suuntautuvien ulkomaisten investointien sekä matkailun edistämiseen liittyvät palvelut.

Virtuaalitekniikka valtasi Hannoverin

Hannoverin messut panostaa entistä enemmän uusimpaan digi- ja verkkotekniikoihin kuvan uuden ajan huoltomiehen tavoin. Perjantaihin asti kestävään megatapahtumaan odotetaan 190 000 kävijää. Näytteilleasettajia on yli 5200 eri puolilta maailmaa. Suomesta mukana on parikymmentä yritystä.

Suomi hakee tekoälystä innovaatioita

Uuden suomalaisen tekoäly-kampanjan tavoitteena on innostaa yrityksiä tarttumaan tekoälyn tuomiin mahdollisuuksiin. sekä syventää ja lisätä alan osaamista Suomessa. Pohjoismaissa toimivista tekoälyä kehittävistä yrityksistä lähes puolet on jo Suomesta.

Selvitys: Digivalmiuksissa parantamisen varaa

Suomalaiset teknologiayritykset tiedostavat digitalisaation tuomat uhkat ja mahdollisuudet, mutta eivät täysin näe niiden merkitystä oman toiminnan kannalta, käy ilmi tuoreesta digikyvykkyyskyselystä, johon vastasi yli 250 toimitusjohtajaa ja hallituksen jäsentä.

Suomi hakee kasvua 5G- ja IoT-tekniikoista

Suomi hakee uutta tapaa kiihdyttää innovaatioiden syntymistä 5G-verkkojen ja esineiden internetin avulla. Reboot Finland D.Day:ssä ovat mukana Tekes, CGI, Nokia, Finpro, VTT ja Teknologiateollisuus.

Livelähetys: Terveysteknologian muoto ja vienti puhuttivat

Suomalainen terveysteknologia tarjoaa mahdollisuuden kansainvälisiin menestystarinoihin, arvioivat Team Finlandin ensimmäisessä videolivelähetyksessä mukana olleet teknologiaviennin asiantuntijat. Tulossa on kaikkiaan kymmenen vastaava eri alueen live-videoseminaaria.

Viennin kirittäjät samaan taloon

Suomen vientiä tukevaan Team Finland -verkostoon kuuluvat Finnvera, Finpro ja Tekes muuttavat samoihin tiloihin Helsingin Ruoholahteen. Ensi vuoden puolella taloon muuttaa myös Teollisuussijoitus.