Fortum selvittää lisäydinvoiman rakentamista

Fortum käynnistää selvityksen, jossa se kartoittaa pienydinvoimaloiden (small modular reactors, SMR), että perinteisten suurten reaktoreiden kaupallisia, teknologisia ja yhteiskunnallisia vaatimuksia. Selvitys keskittyy Suomen ja Ruotsin markkinoille.

Valmet Automotive sopi akkujen kierrätyksestä

Energiayhtiö Fortum ja Valmet Automotive ovat aloittaneet yhteistyön, jonka myötä Fortum hoitaa Valmet Automotiven Salon ja ja vastuullisen Uudenkaupungin akkutehtaiden kaiken tuotannossa käyttämättömän akkumateriaalin kierrätyksen. Suomalaisyritysten kierrätysyhteistyö tukee myös maamme kiertotalouden ja kestävän kehityksen mukaisen arvoketjun kehittämistä, johon sekä Fortum että Valmet Automotive ovat saaneet tänä vuonna EU:n akkuteollisuuden innovaatioprojekti IPCEI:n kautta rahoitusta. Fortumin ja…

Harjavaltaan uusi isompi akkujen kierrätyslaitos

Fortum laajentaa Harjavallan käytettyjen akkujen pilottilaitostaan 24 miljoonalla eurolla.  Uuden isomman laitoksen avulla voidaan kierrättää entistä tehokkaamminsähköautojen litiumakuissa käytettyjä metalleja sekä erilaisia akkujen valmistusketjussa syntyviä jätejakeita.

Fortum sai tuontiluvan kierrätysakuille – Ruotsista ja Norjasta

Fortum on saanut luvan kuljettaa Suomeen kierrätettäväksi Ruotsista ja Norjasta sähköautoista poistettuja litiumioniakkuja. Tuonti on alkamassa vielä kuluvan toukokuun aikana. Samalla Fortum ottaa uuden askeleen sähköautoakkujen kierrättäjänä, joka pystyy hyödyntämään akkumateriaaleista jopa 80-95 prosenttia.

3D-tulostettu palloventtiili käyttötesteihin

Teollisuuden Voima (TVO) ja Fortum testaavat Neleksen ensimmäistä 3D-tulostettua venttiiliä Olkiluodon ydinvoimalaitoksessa. Testeillä haluaa edesauttaa mahdollisuutta hyödyntää 3D-tulostamista myös turvallisuusluokiteltujen komponenttien valmistuksessa. Katso videolta miltä 3D-tulostettu venttiili valmistuu.

Sähköautojen akkujen kierrätyslaitos Ikaalisiin

Energiayhtiö Fortum avaa sähköautojen akkujen mekaaniseen kierrätyslaitoksen Ikaalisiin. Laitoksen toiminta käynnistyy ensi kuussa. Uusi kierrätyslaitos täydentää Fortumin akkujen kierrätysliiketoimintaa, johon kuuluu teollisessa mittakaavassa toimiva hydrometallurginen pilottilaitos Harjavallassa.

Sähköautojen akuista arvokas litium talteen

Energiayhtiö Fortum on kehittänyt uuden tavan kierrättää sähköautoissa käytössä olleiden litiumioniakkujen sisältämä litium. Aiemmin litiumin saanti on muodostanut pullonkaulan, joka on heikentänyt osaltaan sähköautojen ekologisuutta.  Fortumilla on jo Harjavallassa teollisen tason kierrätyslaitos.

Nokia valittiin 5G-veturiyritykseksi – lisää tutkimusta

Business Finland on haastanut kansainvälisesti toimivia yritysverkostomme vetureja ratkaisemaan tulevaisuuden teknologiahaasteita ja kasvattamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatio (TKI)-investointejaan. Rahaa luvattiin 60 miljoonaa euroa ja veturiyrityksiksi valittiin Nokian 5G-panosten lisäksi Neste, Fortum ja Metsä Group.

Suomi purkaa ensimmäisen ydinvoimalaitoksensa

Energiayhtiö Fortum toteuttaa Suomen ensimmäisen tutkimuskäyttöön toteutetun ydinlaitoksen purkamisen Espoon Otaniemessä. Vuosia vireillä ollut purkamisen pitäisi päästä aloittamaan vuoden jo kahden vuoden päästä.

Fortum ostaa akkumetallien kierrätysteknologiaa

Fortum ostaa akkumetallien kierrätykseen erikoistuneen suomalaisen kasvuyrityksen, Crisolteqin kaikki osakkeet. Investointi vahvistaa Fortumin asemaa korkean jalostuspotentiaalin kierrätyksessä Euroopassa.