Tekoälyosaaminen vauhdittaa ohjelmistoyrityksiä – myös autoihin

Suomalaisista ohjelmistoyrityksistä suurin osa ennakoi edelleen toiminnalleen kasvua, kun muu talous yskähtelee. Suomalaisyritysten kasvuluvut ovat alan kattojärjestön uusimman selvityksen mukaan pysyneet miltei ennallaan. Yksi esimerkki on suomalaisyritys Basemark, jossa kehitetään uudenlaista autojen turvallisuutta tekoälyn, konenäön ja lisätyn todellisuuden avulla.

Ohjelmistoala tarvitsee kasvuun lisää työntekijöitä

Suomen ohjelmistoala on toipunut koronasta vahvemmin kuin mikään muu toimiala ja hakee uudella vimmalla työntekijöitä. Kolme neljästä Suomen ohjelmistoyrityksestä aikoo uusimman selvityksen mukaan palkata lisää työntekijöitä.  Alan uunituoreet näkymät ennakoivat jopa 1,5-2 miljardin euron lisäystä liikevaihtoon.

Korona kurittaa Bittiumia

Tietoturva-, puolustus- ja terveyselektroniikka kehittävä Bittium alensi koronan takia perjantaina kuluvan vuoden taloudellista ohjaustaan. Yrityksen liiketulos jäänee vuotta alemmaksi ja liikevaihdon viime vuoden tasolle. Yritys panostaa omaan tuotekehitykseen ja tutkii edelleen kasvumahdollisuuksia.

Suomalainen paikannusyritys sai kasvurahaa

Reaaliaikaisia paikannusjärjestelmiä kehittävä Quuppa on saanut ensimmäisellä rahoituskierroksella 20 miljoonaa euroa kasvupääomaa. Yrityksen BLE-teknologiaa hyödynnetään esimerkiksi tamperelaisen Wisehockeyn -älykiekkojärjestelmässä.

Salolainen RFID-yritys mielii kasvurahaa

RFID-tietokoneita ja -ratkaisuja tarjoava Nordic ID selvittää kuluvan vuoden aikana listautumista Helsingin Nasdaqin First North-markkinapaikalle vuoden 2018 aikana. Listautuminen tarjoaisi lisärahoitusta kasvun kiihdyttämiseen kehitys- tai yritysostojen kautta.

Ex-nokialaisten mobiiliyritys nousi kasvuykköseksi

Tamperelainen entisten nokialaisten perustama Piceasoft on suomalaisista teknologiayritysten kirkkain kasvuraketti, kertoo Deloitten 50-kasvuyrityksen uusi listaus. Piceasoft on kasvanut neljän vuoden aikana huimat 3 840 prosenttia.

Ennakoivan analytiikan hyödyt realisoituvat

Ennakoivaa analytiikkaa ja data-analytiikkaa hyödyntävä yritykset kasvavat selvästi nopeammin kuin vertailuyritykset, kertoo konsulttiyhtiö EY:n ja Forbes Insightsin tekemä selvitys. Toimialoista parhaimpaan kastiin nousevat tieto- ja teleliikenne, teknologia sekä valmistava teollisuus.