Tech Runway: Uusi tutkimuskeskus vauhdittaa miehittämättömien lentokoneiden kehitystä

Pyhtään Helsinki-East Aerodrome-kentällä aloittaa tulevaisuuden ilmaliikenteen tutkimuskeskus LIFT Future Aerospace Center. Mukana keskuksessa ovat uuden lentokentän lisäksi VTT, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk sekä Paikkatietokeskus FGI. Keskuksen tavoitteena on vahvistaa alan ilmailualan tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyötä (TKI) ja tukea uudenlaisen liiketoiminnan syntymistä Suomeen. 

Droonien rooli kasvussa – Suomi hyvin mukana

Autonomisten droonien rooli kasvaa nopeasti eri toimialoilla muun muassa tarkastus- ja valvontatehtävissä sekä aikakriittisissä kuljetuksissa, arvioi VTT selvityksissään.  Parin vuoden päästä luvataan esitellä myös ensimmäistä henkilökuljetuksiin tarkoitettu drooni.

Aktiivinen kesä drone-kokeiluissa– 4G/5G-verkot avuksi

Drone-lennätyskokeilut käynnistyivät kesällä. Viimeksi tiistaina Suomen ja Viron yhteisissä GOF U-SPACE -hankkeen testeissä myös poliisi oli mukana drone-koptereineen. Niiden lisäksi hankkeessa testaan 4G- ja 5G-verkkoja drone-koneiden liikennöinnissä.

Kaikille drone-lennättäjille samat säännöt

Pitkään valmistelussa ollut koko Euroopan unionin aluetta koskeva drone-lennokkeja koskeva laki julkaistiin kesäkuussa ja ensimmäiset osuudet tulevat voimaan vuoden siirtymäajan päästä. Kaikkien drone-lennättäjien pitää myös Traficomin mukaan suorittaa testit ja rekisteröityä – harrastajasta ammattilaisiin. Uuden lain myötä ero harrastajiin ja lentotyötä tekeviin poistuu, kertoo Traficom. Traficom pyrkii tarjoamaan ilmaiseksi online-testin sekä siihen liittyvän koulutuspaketin. Kaikkien…

Matkahuolto kokeilee – dronet pakettien kuljettamiseen?

Matkahuollon Vantaan logistiikkaterminaalista lennätetään ensi viikon alussa koemielessä droneilla noin sata pakettia K-Market Kartanonkosken ja Ylästön kautta. Paketit ovat alkuperäisiä kuluttajien verkkokauppalähetyksiä. Robotiikasta vastaa suomalanen Robots Expert.

Drone-kopterit muuttavat tavaroiden logistiikkaa

Tampereella viime vuoden lopulla järjestetty drone-osaajahankkeen päätösseminaari vei kuulioiden ajatukset tulevaisuuteen. Pian voit seminaaripuheiden mukaan matkustaa ehkä ilmataksissa ja drone-kopterit kuljettavat tilaamasi tuotteet suoraan kotiovelle.

Armeijalle oikeus tuhota häiritsevä drone-kopteri

Puolustusvoimilla on ensi vuoden alusta lähtien lain suoma oikeus poistaa, vaikka voimakeinoin esimerkiksi varuskunta-alueille ja sotaharjoitusalueille saapuvat dronet eli minikopterit sekä muut miehittämättömät lennokit.Puolustusvoimilla on ensi vuoden alusta lähtien lain suoma oikeus poistaa, vaikka voimakeinoin esimerkiksi varuskunta-alueille ja sotaharjoitusalueille saapuvat dronet eli minikopterit sekä muut miehittämättömät lennokit.

Amerikkalaisyhtiö tuo drone-lentokuljetukset Helsinkiin

Yhdysvaltalainen Wing suunnittelee aloittavansa drone-kuljetukset Helsingin seudulla ensi keväänä. Google-taustainen yritys kertoo suorittaneensa jo yli 60 000 testilentoa viimeisen 1,5 vuoden aikana. Yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa yritys on toimittanut lentoteitse kuluttajille muun muassa ruokaa, lääkkeitä, elintarvikkeita ja erilaisia laitteita.

Robottikoptereille uusia säädöksiä ja radiotaajuus

Eurooppalainen robottikoptereiden drone-lainsäädäntö on ottanut Trafin mukaan merkittäviä askeleita eteenpäin EASAn uuden perusasetuksen EU 1139/2018 sekä EU komission julkaisemien luonnosten Implementing Regulation ja Delegated Regulation muodossa. Miehittämättömän ilmailun valtakunnalliseksi radiotaajuudeksi on otettu käyttöön 133.325 MHz. Komission julkaisemien sääntelyluonnosten kommentointiaika päättyy marrakuun alussa. Nyt käynnissä oleva kommentointikierros on oletettavasti viimeinen tilaisuus vaikuttaa tulevaan lainsäädäntöön, joten Trafi…