WRC23: Suomi hakee uusia kännykkätaajuuksia

Muutaman vuoden välein järjestettävä ITU:n radioviestintäkonferenssi WRC-23 alkaa Dubaissa. Siellä päätetään Suomellekin tärkeiden uusien langattomien verkkojen radiotaajuuksien käytöstä. Suomelle on tärkeää jo pelkästään Nokian ja tulevien 6G-ja satelliittiverkkojen takia varmistaa riittävät taajuusalueet.  Mukana on myös videolinkki tapahtuman Youtube-kanavalle.

Lappiin tarvitaan kattavat kännykkäverkot – Telian valitus hylättiin

Telian tulee täydentää matkaviestinverkkojen tiepeitto saamelaisalueen pohjoisosissa vuoden loppuun mennessä, vaatii Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Velvoite koskee Teliaa hallinto-oikeuden hylättyä yhtiön valituksen asiasta. Sama velvoite koskee kaikkia muitakin operaattoreita.

Kyberturvallisuuskeskus saa lisää vastuita

Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus on saamassa uusia vastuita samalla kun keskus muuttuu myös kansalliseksi kyberturvallisuuden koordinaatiokeskukseksi. Uusi rooli vahvistaa keskuksen mahdollisuuksia tukea suomalaista tietoturva-alaa Euroopan tasolla. 

Digitekniikan kuusi keinoa ilmastotalkoisiin

Suomessa on selvitetty ICT-alan ilmasto- ja ympäristöasioiden yhteyksiä ja energiansäätökeinoja. Viestintäverkot, datakeskukset ja älylaitteet kuluttavat sähköä ja materiaaleja, mutta toisaalta digitaaliset ratkaisut vähentävät monien alojen kasvihuonekaasupäästöjä. Katso lisää työryhmän loppuraportista, joka on kansainvälisesti myös aivan uniikki.

Liikenne- ja viestintävirasto jakautuu osaamisalueisiin

Digiyhteyksien ja kyberturvan lisäksi Traficom organisoituu ensi vuoden alusta uusiin autoilijoiden ja liikennejärjestelmien osaamisalueisiin. Lisäksi uusia vaikuttavuusverkostoja tulevat olemaan tulevaisuuden liikenne sekä kestävä ja puhdas ympäristö.

Ahvenanmaan 5G-toimiluvat haettavissa

Liikenne- ja viestintäministeriö on julistanut haettaviksi Ahvenanmaan maakunnan 5G-verkkotoimiluvat 3,5 gigahertsin taajuusalueelle. Muualla Suomessa luvat jaettiin jo vuosi sitten huutokaupalla Telian, Elisan ja DNA:n kesken.

Suomi ottaa käyttöön 26 gigahertsin alueen

Langattoman laajakaistan käyttöön otetaan Liikenne- ja viestintäviraston mukaan käyttöön huutokaupattavan 3,5 gigahertsin lisäksi myös 26 gigahertsin taajuusalue. Koko taajuusalueen käyttöoikeudet myönnetään keväällä 2020, mutta ylin osa myönnetään määräaikaiseen rajattuun käyttöön yhteiskäyttöisesti jo tästä vuodesta alkaen.

5G-taajuuksien huutokauppa alkaa

Viestintävirasto käynnistää tänään huutokaupan 5G-verkkojen 3410-3800 megahertsin taajuuksista (niin sanottu 3,5 gigahertsin taajuusalue). Huutokaupattavia verkkotoimilupia on kolme. Huutokauppa on ns. SMRA-mallin (simultaneous multiround auction) mukainen, eli kaikki 3410-3800 MHz taajuusalueen taajuuskaistat huutokaupataan samanaikaisesti. Huutokauppa käydään sähköisesti internetin välityksellä. Taajuuksien lähtöhinta on huudettavasta taajuuskaistasta ja sen ominaisuuksista riippuen 21 tai 23 miljoonaa euroa. Huutokauppaan osallistuvien tiedot…

Seminaarivideot: 5G-taajuudet käyttöön jo 2019

Suomessa voitaisiin ottaa käyttöön 5G-taajuuksia jo vuoden 2019 alusta lähtien. Ministeri Berner kertoi 5G-taajuuksien käyttöönoton suunnitelmista tänään Helsingin Pörssitalolla järjestetyssä liikenne- ja viestintäministeriön ja Viestintäviraston yhteisessä seminaarissa. Tapahtuman tarjonta on katsottavissa nettivideona.