Dronen ostajan kannattaa olla nyt tarkkana

Pienten kuvauskoptereiden lennättämiseen on tulossa muutoksia vuoden 2024 alussa, kun alan uusien sääntöjen siirtymäkausi päättyy. Muutokset koskevat Traficomin mukaan lähes kaikkia dronen omistajia, joten ainakin uusia droneja ostavien kannattaa olla nyt kaupassa tarkkana.

Satelliittien maa-aseman perustaminen vaatii toimiluvan

Avaruussektorin maa-asema- ja tutkatoiminnan rakentaminen ja operointi vaatii luvan Traficomilta. Laki maa-asemista ja eräistä tutkista tuli voimaan helmikuun alusta. Lupaa ei kuitenkaan vaadita televisiosatelliittien vastaanottoa varten. Myös radioamatööritoiminta ja lyhytaikaiset ohjelmansiirtotoiminnot jäävät lupien ulkopuolelle kuten myös luvista vapaat satelliittiradiolaitteetkin.

Ahvenanmaan 5G-toimiluvat haettavissa

Liikenne- ja viestintäministeriö on julistanut haettaviksi Ahvenanmaan maakunnan 5G-verkkotoimiluvat 3,5 gigahertsin taajuusalueelle. Muualla Suomessa luvat jaettiin jo vuosi sitten huutokaupalla Telian, Elisan ja DNA:n kesken.

Radio-ohjattava pienkopteri aiheutti vaaratilanteen

FinnHEMSin FH30-lääkärihelikopteri kohtasi sunnuntai-iltana tukikohtaan palatessaan radio-ohjattavan pienoiskopterin yli 400 metrin korkeudessa Pirkkalan Loukonlahden kohdalla. Lääkärihelikopteri joutui uhkaavaan tilanteeseen luvattomalla korkeudella lentäneen harrastajakopterin vuoksi.

Televisioiden ja radioiden lähetysluvat jakoon

Viestintävirasto on julistanut haettavaksi ohjelmistotoimiluvat toimiluvanvaraiseen televisiotoimintaan seuraavaksi kymmenen vuoden ajalle 10.1.2017–10.1.2027. Haettavina ovat toimiluvat digitaaliseen televisio- ja radiotoimintaan UHF- ja VHF- taajuusalueilla.