Uusinta 5G- ja tekoälytekniikkaa teollisuusautomaatioon

Teollisuuden kilpailukykyä kasvatetaan tekoälyn ja huippunopeiden langattomien tietoliikenneyhteyksien avulla. Kehitystyötä tehdään parhaillaan Nokian vetämään Veturi-hankkeeseen kuuluvassa AISA-projektissa (AI based Situational Awareness), jonka tuloksena Valmetin kenttälaitteiden paikantaminen ja valvonta helpottuu.

Nokian teknologiayksikkö takoo edelleen tulosta – tilauskanta vahva

Nokia odottaa 5G-teknologian käyttöönoton nopeutuvan vuoden loppua kohden. Toisen vuosineljänneksen laskeneessa tuloksessakin teknologiayksikön osuus oli edelleen vahva. Lisenssituloja tulee tietoliikenteen peruspatenttien lisäksi Nokian kehittämästä Ozo-tekniikasta ja Nokian-tuotemerkin käytöstä kännyköissä.

Suomen teollisuus innostui tekoälystä

Tekoäly kiinnostaa suomalaisia teollisuusyrityksiä. Siitä kertoo myös, tutkimusyhteisö Dimeccin Lifex-ohjelma, joka laajenee Midas-tekoälyprojektilla kolminkertaiseksi Mukana ovat muun muassa Glaston, Novatron, Nokia Technologies, Epec ja Tampereen teknillinen yliopisto.

Nokia Teknologies sai uuden vetäjän

Terveysyksikkönsä myynnin saattaminen loppuun tuo Nokian Technologies -yksikölle uuden vetäjän. Tähän asti yksikköä vetänyt Gregory Lee jättää yhtiön ja uudeksi johtajaksi nousee yhtiön lakiasiainjohtaja Maria Varsellona.

Nokian Suomen vähennysmäärä täsmentyi

Nokian työntekijöiden vähennystarve täsmentyi Suomessa 353:n työpaikkaan. Niistä 283 vähenee verkkoliiketoiminnassa ja 70 teknologiayksikössä. Alkuaan Suomen vähennysten kokonaismäärä oli yli 400 työntekijää.

Nokia löysi teknologiayksikölle uuden vetäjän

Nokia nimittää entisen Samsungin Yhdysvaltain toimintoja vetäneen Gregory Leen Technologies-yksikön johtoon. Tehtävää hoiti viime syyskuusta väliaikaisesti yksikön kehitysjohtaja Brad Rodrigues, kun teknologiaryhmän vetäjä Ramzi Haidamus erosi Nokian palveluksesta.

Nokia ja Apple sopivat patenteista

Nokia ja Apple ovat sopineet patenttilisensseistä sekä liiketoimintayhteistyöstä. Samalla yritykset luopuvat kaikista kanteista ja sopineensa monivuotisesta patenttilisenssistä. Samalla Nokian Withings-tuotteet palaavat Applen myyntilistoille.

Nokialta odotettu tulos – lisenssirahoissa kasvua

Nokian ensimmäisen neljänneksen kokonaistulos oli varsin odotettu. Yrityksen ensimmäisen neljänneksen ei-IFRS-liikevaihto oli 5,4 miljardia euroa (5,6 miljardia euroa vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä). Liikevaihto laski kuusi prosentti vuodentakaiseen, mutta lisensointi- ja terveysbisnes kasvoi.