Suomalaisen koodin edistäjä palkittiin

Suomalaisen koodin edistäjä -palkinto on myönnetty Helsingin yliopiston Matti Luukkaiselle verkossa toteutetusta ohjelmistotuotannon Full Stack Open -kurssista, jolla on ollut jo yli 30 000 osallistujaa ympäri maailmaa. Palkinto julkistettiin tänään 11.10 osana suomalaisen koodin päivää.

Tarkka pienrobotti älyelektroniikan kasaamiseen

ABB on esitellyt uuden pienikokoisen 1,5 kilon hyötykuormiin pystyvät teollisuusrobotin, joka on suunniteltu esimerkiksi älylaitteiden kokoonpanoon. Tarkkuutta tuo uusi Omnicore E10-ohjain, jonka avulla voidaan  integroida useat robotit kokonaisiksi tuotantolinjoiksi.

Suomen lukioissa opetetaan ohjelmointia liian vähän

Suomessa vain alle kolme prosenttia lukiolaisista sisällyttää opintoihinsa tuoreen selvityksen mukaan ohjelmointia opintoihinsa. Ja vain puolet suomalaislukioista edes tarjoaa ohjelmoinnin opetusta, paljastaa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (KARVI) tekemä selvitys. Mukana linkki myös raportin julkistuswebinaariin.

Maailman suurin ohjelmointikilpailu Guinnessin ennätystenkirjaan

Suomessakin toimiva intialaistaustaisen Tata Consultancy Servicesin yhdeksättä kertaa järjestämä ohjelmointikilpailu keräsi huhtikuussa yli 136 000 kilpailijaa eri puolilta maailmaa. Samalla kisa kisa saavutti Guinnessin maailmanennätyksen maailman suurimpana ohjelmointialan tapahtumana. Mukana oli 36 054 osallistujaa 34 eri maasta. 

Koodaamisesta osa työnkuvaa?

Ohjelmistoyhtiö OutSystemsin teettämän kyselytutkimuksen mukaan 17 prosenttia suomalaisista uskoo koodaamisen olevan tulevaisuudessa välttämätön osa työnkuvaa. Ruotsissa vastaava luku on 26 prosenttia ja Hollannissa 65 prosenttia. Yritys on tuonut sovelluskehitykseen nopean low-code-alustan.

Ilmaiseksi ohjelmoinnin ja datan perusteet – verkossa

Suomalaisen verkostoyliopisto FITech tuo Aalto-yliopiston kanssa verkkoon ohjelmoinnin 101: Digi & Data -kurssikokonaisuuden. Tavoitteena on saada vuoden loppuun mennessä 20 000 osallistujaa. Nyt kurssin pilottitoteutuksiin haetaan ensimmäisiä osallistujia.

Oulun uusi digipaja tarjoaa ohjelmointitaitoja – FabLabissa protoja

Oulussa aloitetaan helmikuun alussa uudenlainen digipajatoiminta, jonka tarkoituksena on tarjota uusimpia digitaitoja työnhakijoille, yrityksille ja yrittäjille. Digipaja-toiminnan lisäksi tarjolla on FabLab-prototila ja uudenlainen älykiinteistön testiympäristö koulutustiloineen.

Inteliltä uusi superlaskenta-arkkitehtuuri

Intel esitteli Supercomputing 2019 -tapahtumassa uuden Xe-arkkitehtuuriin perustuvan laskentaratkaisun. Tuleva seitsemän nanometrin piiriperhe on tarkoitettu superlaskentaan ja tekoälysovelluksiin. Ohjelmointiin tulee myös uusi OpenAPI-ohjelmointimalli.

Linda Liukas huippuasiantuntijoiden työryhmään

Lasten ohjelmointiopetuksen pioneeri, Linda Liukas, on valittu yhdeksi Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede-, ja kulttuurijärjestön (Unesco) High Level Reflection Group -asiantuntijatyöryhmän jäseneksi. Työryhmä koostuu 12 eri alojen asiantuntijasta ympäri maailmaa. Liukkaalta on ilmestynyt myös uusi opetussarja videoineen.