Nokia leikkaa ja suoraviivaistaa – jatkaa silti panostuksia tutkimukseen

Nokia kiihdyttää strategiansa toimeenpanoa, yksinkertaistaa toimintamalliaan ja ryhtyy toimenpiteisiin kannattavuuden varmistamiseksi. Myynti siirtyy osaksi liiketoimintaryhmiä ja samalla yritys leikkaa kulujaan 800-1200 miljoonaa euroa kolmessa vuodessa sekä irtisanoo väkeään. Silti pitkän aikavälin tutkimukseen panostetaan edelleen yrityksen Bell Labsin kautta.

Elisa ja Nokia testasivat pilvipohjaista 5G-AnyRAN-radioverkkoa

Elisan toteutti Nokian kanssa tänään ensimmäiset datayhteydet pilvipohjaisessa AnyRAN- 5G-tekniikkaan perustuvassa radioverkossa. Kun verkkopalvelu tuotetaan pilvessä, voidaan sen ominaisuuksia, kuten nopeutta ja viivettä, räätälöidä entistä paremmin käyttäjien tarpeisiin vastaavaksi.

Wind Riverin tekniikka vauhdittaa 5G-datakeskuksen reunalaskentaa

Teleoperaattori Elisa on ottanut käyttöön yhdysvaltalaisen Wind River Systemsin tekniikoita 5G-verkon automaattisessa datakeskuksessaan. Ratkaisu sujuvoittaa Elisan mukaan dataliikennettä verkon reunalla ja tuo yritysten tarpeisiin entistä kyvykkäämpiä ja räätälöidympiä 5G-palveluita.

Elisa päivittää 5G-verkkoaan reaaliajassa

Elisa ottaa ensimmäisenä operaattorina Euroopassa käyttöön tuotannonaikaiset ohjelmistopäivitykset Ericssonin toteuttamassa 5G Standalone (SA) -verkossaan. Ratkaisu on Elisalla keskeisessä roolissa, kun yritys siirtyy verkossaan kohti täysin pilvipohjaista 5G SA ‑infrastruktuuria.

Helppo IoT-ratkaisu koneliitäntöihin

Saksalainen nykyisin Vodafonen omistama Gradcentrix laajentaa helposti kytkettävää modbus-pohjaista IoT-pilviratkaisuaan yhdessä suomalaisen sopimusvalmistaja Scanfilin kanssa. Tuotteet valmistetaan Scanfilin Malmön ja Kiinan Suzhoun tehtailla.

Wind Riverin pilviratkaisu Elisan 5G-verkkoon

Teleoperaattori Elisa ottaa käyttöön täysin automatisoidun reunapilviratkaisun kaupallisessa 5G-verkossa ensimmäisenä Euroopassa. Helposti hajautettava pilviratkaisu perustuu amerikkalaisen Wind River Systemsin ohjelmistoratkaisuihin.

32-bittiseen mikro-ohjaimeen pilvitekoälyä

STMicroelectronics julkistanut MCI Edge-AI-palveluunsa online-version tekoälypohjaisesta STM32Cube.AI Developer Cloud -työkalusta. Uutuuden avulla kehittäjä saa käyttöönsä useita tekoälysovellusten tekemisessä tarvittavia ohjelmia SMT32-ohjainsovelluksia varten.

IoT-anturialusta vie nopeasti pilveen

Piirivalmistaja Infineon julkaissut pilvipalveluihin helposti liitettävän IoT-anturialustan. Se perustuu Cypress  PSoC 6 mikro-ohjaimen ja yrityksen Xensiv-antureiden yhdistelmään sekä pilvipalveluun ja virtuaaliseen ohjauspaneeliin.

Suomen pelimarkkinat 423 miljoonaa euroa

Suomessa tietokonepelejä myydään tänä vuonna arviolta noin 423 miljoonan euron arvosta, joka on prosentin pienempi kuin ensimmäisenä koronavuona.  Myös pilvipelaaminen tekee tuloaan, mutta on vielä vasta alkutaipaleella sadantuhannen maksavan pelaajan ja 6,4 miljoonan euron liikevaihdollaan.

Suomi on Euroopan digiykkönen – silti lisää panoksia

Euroopan komissio listasi Suomen Euroopan digiykköseksi, mutta kertoi myös heikot kohdat, jotka olivat hidas tekoälyn ja datankäsittelyn käyttöönotto. Niihin kannattaa panostaa lisää ja yksi uusi mahdollisuus on syksyllä käynnistyvä AI-TIE Etelä-Suomi -sovellushanke.