Tutkimustukien lisääminen kannattaa – ei silti kaikille

Valtion kannattaa jakaa yrityksille tutkimukseen ja kehitykseen tukirahaa sekä verohelpotuksia, sanoo elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA ja Valtion taloudellinen tutkimuslaitos VATT uudessa selvityksessään. Tuet kannattaa  kohdistaa huolella, jos mielitään saada suurin hyöty panostuksista.

Osaajapula jarruttaa t&k-investointeja

TTutkimus- ja kehittämistoiminta on Suomessa kasvamassa, mutta hallituksen tavoittelemaa neljän prosentin t&k-intensiteettiä ei Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan mukaan saavuteta vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi osaajapula estelee uusia kasvuinvestointeja tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Ekosysteemeistä vetoapua innovointiin

Toimivien innovaatioiden ekosysteemien merkitys on Suomelle tärkeää, arvioidaan Valtioneuvoston teettämässä selvityksessä. Shok-kokeilun jälkeen tiedetään, että julkisella sektorilla on yritysten ohella edelleen suuri merkitys ekosysteemien kehittymiseen. Lisää tukea ehdottaa myös OECD tulevassa tutkimus- ja innovaatiopolitiikan maa-arvioinnissa.

Näin vienti kasvuun: lisää teknologiainvestointeja

Teknologiateollisuuden tilauskanta supistui alkuvuonna ja uudet tilauksetkin jäivät alemmalle tasolle. Siksi teknologiateollisuuden liikevaihto jäänee syksyllä samalle tai hieman alemmalle tasolle kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Uutta kasvua varten Suomeen tarvitaan lisää teknologiainvestointeja ja tutkimuspanostuksia.

Ericsson leikkaa tutkimuksestaan

Odotettua heikomman tuloksen aamulla julkistanut Ericsson aikoo leikata nyt myös tutkimuksesta ja tuotekehityksestä. Yritys ei yksilöinyt tulosjulkistuksessaan tutkimusleikkausten kohteita. Viikkoa myöhemmin yritys erotti ykkösmiehensä.*)