Telia suunnittelee 5G-yhteyksiä jääkiekkoon

Jääkiekko-otteluiden seuraamiseen on tulossa isoja muutoksia lähivuosina. Sanomien luovuttua liigajääkiekon lähetysoikeuksista, ne siirtyvät teleoperaattori Telialle vuodesta 2018 alkaen. Telia aikoo tuoda liigahalleihin vuosikymmenen loppuun mennessä nopeat 5G-palvelut.

Telia tuo virtuaalitekniikkaa 5G-areenalle

Helsingin Töölön jalkapallostadion on nimetty Telia 5G Areenaksi. Teleyhtiö aikoo hyödyntää areenalla myös virtuaalisen todellisuuden ja esineiden internetin hyötyjä. Yhteistyö tuo uudenlaista asiakaskokemusta, sanoo virtuaalilaseilla varustautunut Aki Riihilahti.

Tutut nimet kännykkälistalla – Nokiaa odotetaan

Maaliskuun myydyimpien kännyköiden lista koostuu tutusta kärkikymmeniköstä. Teliaksi muuttuneen Soneran listalla oli esimerkiksi neljä iPhonea, kolme Samsungia ja kolme Huaweita. Uusista malleista odotuksia kohdistetaan Huawein ja Samsungin ohella Nokian ensimmäisiin Android-malleihin.

Sonera häviää – Telia tilalle

Suomen Sonera ja Tele Finland ottavat käyttöön Telia-nimen. Ruotsalaistaustainen Telia on nykyisin yksi Pohjois-Euroopan suurimmista teleoperaattoreista.

Sähköyhtiö ottaa uudet älymittarit käyttöön

Energiamarkkinat muuttuvat lähivuosina perinpohjaisesti uusien energiamuotojen ja sähkön varastoinnin myötä. Sähköyhtiö Elenia valmistautuu tulevaan murrokseen ottamalla käyttöön uuden mittausjärjestelmän Soneran ja kotimaisen Aidonin kanssa.

Helmikuun kännyköiden myyntiluvut – kolme suurinta jakoivat

Helmikuun kännyköiden myyntiä leimasivat alkuvuodelle tyypilliset hintakampanjat. Markkinaa hallitsevat Apple, Samsung ja Huwaeei jakoivat Soneran top 10 -listan sijoitukset kolmeen pekkaan. Varsinkin Huawei on laajalla mallistollaan ja kahden merkin strategiallaan voimalla mukana. Elisa uskoo myös entisen kansansuosikin, Nokian uuteen tulemiseen kun Barcelonassa julkitetut mallit saadaan myyntiin.

DNA testasi 5G-tekniikkaa – Ericssonin kanssa

DNA on testannut yhdessä Ericssonin kanssa 5G-radiotekniikan mahdollisuuksia Kirkkonummen Jorvaksessa, jossa Ericssonilla on Suomen tuotekehityskeskus. Elisa ja Sonera kokeilivat 5G:tä Nokian kanssa viime elokuussa.

Merimerkit viestivät kännykkäverkkoon

Esineiden internet on jo todellisuutta. Yli 600 valtiollisen Meritaidon ylläpitämää ja Liikenneviraston turvalaitetta on varustettu mobiililiittymillä. Niiden kautta saadaan tietoa esimerkiksi meriviittojen, poijujen sekä majakoiden sijainnista ja niiden valolaitteiden tilasta. Tulevaisuudessa voitanee tarjota reaaliaikaista tietoa muun muassa virtauksista ja aallon korkeuksista väylien varrelta.

Tammikuun kännykkäitilastot – Huawei nousee laajenevalla mallistollaan

Uuden kännykkävalmistajan tulo sähköistää markkinaa. Siitä kertoo tammikuun myyntitilastot, jossa Huaweilla oli listoilla kahden merkin strategiallaan neljä eri mallia. Hyvän tuloksen julkistanut Apple oli silti useimmilla operaattoreilla kärjessä. Huawei esitteli tänään Suomessa uuden keskihintaisen Honor 8 Lite -mallin.

DNA: Mobiilidata kymmenkertaistuu lähivuosina

Teleoperaattori DNA:n 4G-dataliikenne kasvaa vauhdilla Soneran ja Elisan tavoin. DNA:lla lähes koko liikenne on 4G-pohjaista. Yrityksen radioverkkojohtaja Jarkko Laari uskoo liikenteen kymmenkertaistuvan lähivuosina.