Nopealla verkolla ryyditetty 3D-tutka lähiavaruuden tutkimukseen

Eurooppalainen Eiscat-järjestön lähes valmiina oleva  3D-tutkajärjestelmä tulee tarjoamaan  merkittävän edistysaskeleen tieteelliseen tutkimukseen. Se rakentuu Norjan Skibotnissa sijaitsevasta lähetinvastaanottimesta ja kahdesta vain signaalia vastaanottavasta antenniasemasta, joista toinen sijaitsee Kaiseniemessä Ruotsissa ja toinen Karesuvannossa Suomessa. Tärkeä elementti on antennisuuren kapasiteetin optiset yhteydet.

Tulevaisuuden liikkuvat koneet yhteistoimintaan

Uudessa kymmenen miljoonan Mixed Fleet-hankkeessa kehitetään teollisuuden liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa. Suomalaishankkeella halutaan parantaa koneen ja ihmisen yhteistyötä ja kiihdyttää automaation hyödyntämistä sekä tuottavuutta tulevaisuuden tehtaissa. Mukana on Konecranesin lisäksi useita muitakin yrityksiä ja tutkimuslaitoksia.

Suomalaisyrityksen toimistomoduuleista entistä digitaalisempia

Tamperelainen Framery haluaa kasvaa toimistojen huonekaluyhtiöstä teknologiataloksi uusien työtilamoduulien myötä. Uudessa Smart Podissa on älykkään valaistuksen ja langattomien yhteyksin lisäksi puheen taajuudelle viritetty akustinen rakenne ja äänieristys.

Etätyö tuli jäädäkseen – ainakin osalle

Koronan kautta tullut etätyön suosio jatkuu, vaikka paikoin ollaan palattu osittain alkuperäisiin työpisteisiin. Etätyön suosio pitää kuitenkin, kertoo tuore Suomen yrittäjien teettämä Työelämägallup. Silti moni fyysinen työ pitää työntekijät työpaikoilla. Mukana myös kymmenen vinkkiä etä- ja monipaikkatyön tekemiseen.

VexTrio on pahin kyberuhkien levittäjä

Check Pointin tietoturvatutkijat ovat havainneet uudenlaisen laajalle levinneen liikenteenjakelujärjestelmä VexTrionin. Se hyödyntää yli 70 000 luvattomasti käytettyä sivustoa. Tammikuussa aktiivisin kiristysryhmä oli LockBit3 ja Suomessa FakeUpdates ja Qbot.

Omnitele mittasi mobiilidatan laatua 10 suurimmassa kaupungissa

Telealan konsulttiyritys Omnitele on mitannut DNA:n toimeksiannosta suomalaisoperaattoreiden mobiilidatapalvelun suorituskykyä ja laatua kaikkiaan kymmenessä  suurimmassa suomalaiskaupungissa. DNA:n lisäksi mukana olivat Elisan ja Telian verkot. Yksityiskohtaiset tulokset voi lukea uutisen lopussa olevan pdf-linkin kautta.

Nokian liikevaihto tippui verkkojen lisäksi patenttirahojen viivästyessä

Nokian viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto laski peräti 23 prosenttia edellisvuodesta teleoperaattoreiden jarruttaessa investointeja.  Myös viivästyneet patenttitulot vetivät tulosta alaspäin. Nyt yhtiö on saanut sovittua patenteista kiinalaisen Oppon lisäksi Applen, Honorin ja Samsungin kanssa. Myös tilauskanta on yhtiön mukaan vahvistumassa.

Vanhat 3G-taajuudet tulevat uuteen käyttöön

Mobiilioperaattorit ajoivat ensimmäisiä WCDMA- eli 3G-verkkojaan alas koko viime vuoden. Tammikuun loppuun mennessä DNA kertoo nyt sulkevansa loputkin 3G-verkoistaan. Operaattoreiden yhteisverkkoalueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa 3G-verkot sulkeutuvat tosin vasta myöhemmin tänä vuonna.

Tässä järjestyksessä 3G-verkon palvelut päättyvät

Kaikki suurimmat teleoperaattorit ovat tehneet päätöksen ja osa jopa aloittanut 3G-verkon toiminnan alas ajamisen. Tänään DNA:n ja Telian yhteinen verkkoyhtiö SYV ilmoitti 3G-palvelut päättyvät vuoden 2024 aikana alue kerrallaan. DNA ja Telia ajavat myös Elisan tavoin 3G-verkkonsa alas ensi vuoden aikana.