Wifi 7 -analysaattori tukee muitakin langattomia protokollia

Langattomissa lähiverkoissa ollaan siirtymässä IEEE 802.11be:n Wifi 7 -protokollaan, joten tarjolle tuodaan tukiasemien ja verkkokorttien lisäksi uusinta tekniikkaa tukeavia testauslaiteita. Yksi uusimpia on LeCroyn nykyisin omistavan Teledynen Frontline X500, joka tukee  kaikkia langattomia lähiverkkotekniikoita aina aina kotiautomaation Matteriin, Threadiin ja Zigbeehin.

Juniin uusia langattomia tukiasemia – edelleen katvealueita

Kaukoliikenteen juniin on tulossa kevään ja kesän aikana uusi, jopa viisi kertaa aiempaa nopeampi ja tasalaatuisempi langaton junaverkko, jonka tunnistaa verkosta nimeltä ”Uusi VR-wifi”. Radanvarren katvealueille tarvitaan kuitenkin edelleen lisää teleoperaattoreiden tukiasemia ja tiedonsiirtokapasiteettia. 

Sähkömoottoripyörään uusi ohjelmistoalusta

Suomalaistaustainen Verge Motorcycles on esitellyt sähkömoottoripyöräänsä uuden Starmatter-järjestelmäalusta, jossa yhdistyvät pyörän ohjaus- ja anturiratkaisut sekä graafinen käyttöliittymä. Langattomien verkkoyhteyksien kautta ohjelmistopäivitykset voidaan hoitaa myös nopeasti.

Lisää Matter-kehitystukea kotiautomaatioon

Kotiautomaation IoT-standardi Matter oli näkyvästi esillä Las Vegasin CES 2023 -messuilla. Laitetoimittajien lisäksi Matteria tukevat uusimmissa piireissään Renesas ja Infineon. Tarjolla oli piirien lisäksi Matter-standardia tukevat koekortit ja ohjelmistotuki sovellusesimerkkeineen.

Junien nettiverkkoihin lisää vauhtia

Verkkoyhteys paranee merkittävästi suomalaisten käyttämissä kaukojunissa, sillä VR kertoo aloittaneensa uusien verkkolaitteiden asentamisen kalustoon. Ne piti olla jo käytössä, mutta korona-pandemia ja komponenttipula viivästi asennuksia. Ensimmäiset valmistuvat ensi vuoden alkuun mennessä, mutta kokonaan valmista pitäisi tulla vasta kesään 2024 mennessä.

Älylaitteen pieni IoT-antenni syntyy pilvialustalla

Uusien IoT-tuotteiden toteutus kännykkäliittymin on edelleen varsin haastavaa erityisesti antennirakenteiden osalta. Nyt  Murata ja Nordicsemi ovat lähteneet yhteistyöhön espanjalaisen antennivalmistaja Ignionin kanssa AWS-pilvipalvelun hyödyntämiseksi IoT-sunnittelussa.

Kattavampi kotiverkko Mesh-pohjaisilla reitittimillä

Huawei on esitellyt uudet mesh-pohjaiset Wifi 7 -verkon reitittimet, jotka tarjoavat Wifi 6 Plus -yhteyden jopa 250 laitteelle noin 550 neliömetrin sisällä. Uutuudet tuovat vahvemman, paremmin esteitä läpäisevän ja pidemmälle yltävän verkkosignaalin sekä nopeammat tiedonsiirtonopeudet lyhyellä etäisyydellä.

Nopeille wifi-verkoille 6 gigahertsin testeri

Kuusi gigahertsiä on ollut jo pitkään angattomien viestintäjärjestelmien käyttämien taajuuksien yläraja. Nyt raja muuttuu, kun Wi-Fi 6E -nimellä markkinoitava IEEE 802.11ax laajenee jopa 7,125 gigahertsiin. Anritsu on tuonut jo uuden version testeristään ruotsalaisen Bluetestin kanssa.