Lue raportti: Näin teemme Suomesta tekoälyn huippumaan

Tekoälyn tulevaisuutta Suomessa selvittänyt ohjausryhmä luovutti ensimmäisen väliraporttinsa, Suomen tekoälyaika, elinkeinoministeri Mika Lintilälle. Selvityksen mukaan Suomi on toisena Yhdysvaltain jälkeen 11 kehittyneimmän maan joukossa, kun arvioidaan tekoälyn tuomaa talouskasvupotentiaalia.

Suomen hyvää asemaa selittävät raportin mukaan Suomen elinkeinorakenne, teollisuuden investointituotteiden painotus, julkisen sektorin digitaalisuusaste sekä korkea koulutustaso.

’’Suomen siirtyminen tekoälyaikaan etenee siten, että kaikkiin aihealueisiin luodaan oma verkostonsa tai työtä tehdään yhdessä jo olemassa olevien verkostojen tai korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa.’’, kertoo tekoälyohjausryhmän puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä.

Raportti listaa kahdeksan avainta, joiden avulla Suomi viedään tekoälyaikaan:

  1. Kasvatamme tekoälyn avulla yritysten kilpailukykyä
  2. Hyödynnämme dataa kaikilla sektoreilla
  3. Nopeutamme ja helpotamme tekoälyn käyttöönottoa
  4. Varmistamme huippuosaamisen ja houkuttelemme huippuosaajia
  5. Teemme rohkeita valintoja ja investointeja
  6. Rakennamme maailman parhaat julkiset palvelut
  7. Luomme uudenlaisia yhteistyömalleja
  8. Nostamme Suomen tekoälyajan suunnannäyttäjäksi

Tekoälyn alueelle on syntymässä verkosto muun muassa terveysalan tekoälysovelluksiin liittyen, samoin keskustelua käydään energiatoimialan kanssa.

’’Kutsumme lisäksi kansalaiset keskustelemaan siitä, mitä tekoälyn ja robotiikan yleistyminen meille tarkoittaa, mitä siltä odotamme ja mihin haluamme päätöksentekijöiden erityisesti kiinnittävän huomiota’’, Ala-Pietilä lupaa.

Verkostoihin voi ilmoittautua mukaan ja kansalaisen verkkotyöpajaan voi osallistua tekoalyaika.fi -osoitteessa.

Ohjelman edetessä toteutetaan Ala-Pietilän mukaan eri puolilla Suomea erilaisia tempauksia ja kampanjoita, joilla tekoälyä tuodaan lähemmäs meidän jokaisen arkea. Ohjausryhmä luovuttaa loppuraporttinsa huhtikuussa 2019.

LISÄÄ: Suomen tekoälyaika -väliraportti (LINKKI, pdf) ja sekä aiemmat Uusiteknologia.fi:ssä julkaistut tekoälyalueen uutiset ja raportit (LINKKI).  Tekoälyaika myös twitterissä osoitteissa #tekoälyaika ja  #TEMtekoäly

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017