Digitutkimusta voimistetaan miljardiluokan kasvulle

Uusi tänään julkistettu Allied ICT Finland (AIF) -hanke yhdistää yksitoista tutkimuslaitosta, viisi kaupunkia, kymmenen liiketoimintaekosysteemiä, tuhansia tutkijoita ja yli 1200 yritystä uudenlaiseksi tutkimusverkoksi. Pääosassa ovat langattomuus, IoT, tekoäly, donet ja robotit.  Kyse on miljardiluokan kasvuodotuksista.

Tavoitteena on pysyvä T&K-investointitason nosto, jolla rakennetaan positiivisen kasvun vipu ja vastataan kiihtyvään kilpailuun. Uusi Allied ICT Finland -teknologiakeskittymä lupaa yhdistää alustatalousmalliin monialaisen huippututkimuksen, tutkijaresurssit, yritykset ja T&K-ympäristöt.

”AIF panostaa vahvasti tutkimuksen ja tuotekehityksen arvontuottokyvyn kehittämiseen kansainvälisesti merkittäviksi liiketoimintakokonaisuuksiksi”, kertoo AIF-keskittymän strategisen ohjausryhmän puheenjohtaja Henry Tirri. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Nokian teknologiajohtajana.

Keskeisiä kärkiä ovat langattomuus, teollinen Internet, tekoäly, dronet ja robotiikka, lisätty- ja virtuaalitodellisuus, peliteknologiat, alustat, painettava elektroniikka, uudet materiaalit ja sensorit, tietoturva ja sovellusteknologiat.

Rahoitus rakennetaan hyödyntämällä useita kotimaisia ja eurooppalaisia rahoitusinstrumentteja, toimijoiden omaa pääomaa sekä kv-kumppanuuksia”, toteaa AIF:n kansallisen johtoryhmän puheenjohtaja, Oulun yliopiston vararehtori Arto Maaninen.

Allied ICT -toimijoiden kesken rakennetaan toimintamalli, jossa tutkimustoimijat, kaupungit ja yritykset hyödyntävät uutta alustatalous- ja kasvuverkostomallia. Keskeisiä kasvua eteenpäin vieviä toimintaperiaatteita ovat investointien, liiketoiminnan, kumppanuuksien ja T&K-resurssien mittava yhteiskäyttö.

”Allied ICT Finland rakentuu tutkimus- ja liiketoimijajoukon yhteenliittymäksi, joka hyödyntää uusimpia verkostotalouden malleja.”, kertoo Allied ICT Finlandin johtaja Jaakko Sauvola.

Yhteenliittymä uusine toimintatapoineen tuo myös mahdollisuudet yhdistellä ja hyödyntää uusimpia teknologioita joustavasti eri liiketoiminnan alueille, sekä yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyöhön. Paitsi uutta liiketoimintaa.’

’Näin voimme toteuttaa kilpailukykyisiä ratkaisuja kaikille teollisuuden aloille”, toteaa myös Jussi Paakkari VTT:ltä.

Allied ICT Finland  verkostonmuita toimijoita ovat Helsingin yliopisto, Turun yliopisto, Åbo Akademi, Tampereen teknillinen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Turun ammattikorkeakoulu, Ammattikorkeakoulu Novia, Oulun ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Mukaan halutaan myös yrityksiä.  jotka haluavat hyötyä digitalisaation ja ICT-teknologioiden mahdollisuuksista luoda tuotteita ja palveluita kansainvälisille markkinoille.

LISÄÄ: Allied ICT Finland (LINKKI)

Kuvituskuva: Shutterstock

Päivitetty 21.5.2018

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018