Teknologia19-messujen ohjelmatarjonta päivitetty – startup-kisaajat valittu

PÄIVITETTY 31.10.2019: Marraskuussa Helsingissä järjestettävän Teknologia19-messukoosteen seminaariohjelma alkaa olla paketissa. Tietotekniikan ja elektroniikan seuran Teknologia Forumin sekä Teknisen kaupan tarjonnan lisäksi tapahtumassa Alma Talent järjestää päättäjille suunnatun 5G -seminaarin, Mukana myös tietopaketti helpottamaan messukäyntiä.

Viidennen sukupolven mobiiliteknologiaa esittelevä Tivi Future of 5G -päättäjäseminaari järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä keskiviikkona 6.11. Seminaarin kansainvälinen ohjelma on parhaillaan suunnitteilla. Seminaari esittelee ajankohtaisia 5G:hen liittyviä liiketoiminta- ja palvelukonsepteja sekä toimii keskustelufoorumina 5G-verkkohankkeista.

’’Ohjelmassa korostuvat 5G:n hyödyt julkishallinnossa ja teollisessa ympäristössä, jossa 5G voi esimerkiksi tehostaa toimintaa tehtaissa’’, sanoo Alma Talentin tuotekehityspäällikkö Salla Mäkelä.  Julkishallinnon puolella taas liikenne ja ruuhkien hallinta ovat hänen mukaansa esimerkkejä, joihin 5G-teknologiasta voi olla apua.

Kuva: Suomen messut / Valmet

Seminaarissa pohditaan muun muassa 5G:n mahdollisuuksia edistää tuottavuutta, 5G:n levinneisyyttä Euroopassa, kyberturvallisuutta ja radiotaajuuspolitiikkaa sekä parhaita käytäntöjä 5G mahdollisuuksien maksimoimiseksi. 5G on tulevana syksynä ajankohtainen aihe.

Teknologiatapahtuma Teknologia 19 järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 5.–7.11.2019. Tapahtumakooste esittelee useita eri teknologian aloja, jotka aiemmin tunnettiin erillismessuina, kuten Automaatio, Elkom, Eltek, Mecatec sekä Hydrauliikka & Preumatiikka.

Tånä vuonna tapahtuma koostuu teknologia-alueista kuten automaatio, elektroniikka, hydrauliikka ja pneumatiikka, koneenrakennus, levytyö, kunnossapito, AI ja robotiikka sekä ICT. Tapahtuman teemana on Ihminen, vastuullisuus ja teknologia. Näytteilleasettajia on lähes 500 ja startup-yrityksiä 29.

Ohjelmaa viidessä paikassa

Teknologia-tapahtumassa on ohjelmaa viidessä eri paikassa sekaisin näytteilleasettajien osastoilla. Ohjelmateemoina ovat muun muassa koodaaminen, robotiikka, tekoäly ja -oppiminen sekä digitalisaatiokehitys. Keynote-puheenvuoron messuilla pitää tiistaina 5.11. kirjailija ja ohjelmoija Linda Liukas, keskiviikkona 6.11. tulevaisuudentutkija Risto Linturi ja torstaina 7.11. professori Alf Rehn.

Seminaariannissa on myös keinoälyä, avaruusteknologiaa ja teollisuuden digitalisaatiohankkeita. Keinoälystä ja sen tulevaisuudesta puhuvat muun muassa Aalto-yliopiston työelämäprofessori Leo Kärkkäinen, Silo.ai:n hallituksen puheenjohtaja Tero Ojanperä ja Curious AI:n toimitusjohtaja Harri Valpola. 

Suomen roolia avaruusteknologian kehityksessä pohtivat torstaina 7.11. kello 10-11.39 muun muassa kuvaussatelliittiverkkoa rakentavan Iceye:n turvallisuusjohtaja Pekka Laurila ja Reaktor Space Labin toimitusjohtaja Tuomas Tikka.  Suomalaissatelliittien määrä avaruudessa kasvaa ennennäkemätöntä vauhtia.

Pienistä startup-yrityksistä on muutamassa vuodessa tullut satelliittioperaattoreita, joilla on hallussa satoja satelliitteja, ja yksityiset raketit toimittavat kymmeniä satelliitteja kerralla kiertoradalle. Messuilla esitellään myös, miten onnistuneita digitalisaatiohankkeita on toteutettu.

Schneider Electric esittelee keskiviikkona 6.11 kello 15.30 digitaalisen tehtaansa toimintaa ja kertoo, miten tietoa voidaan hyödyntää tehokkaampaan operointiin ja tuotekehitykseen.

Teknologian ohjelmatarjontaa on viidessä eri paikassa. Niiden lisäksi näyttelyosastoilla tulee olemaan myös tietoiskuja.

Ensimmäisenä messupäivänä 5.11. ohjelmaa on erityisesti teknologia-alan opiskelijoille, jotka voivat näytteilleasettajien osastoilla keskustella erilaisista uravaihtoehdoista teknologia-alan yritysten edustajien kanssa. Myös lavaohjelmassa on tietoiskuja tuleville teknologia-alan ammattilaisille.

Suomen Robotiikkayhdistys toteuttaa messuille puheenvuoroja ja esityksiä robotiikasta.  Myös TiES järjestää ällistyttävät robotit -rakentelukisan, jonka palkinnot jaetaan Teknologia19-startup-kilpailun kanssa messujen iltatilaisuudessa keskiviikkona 6.11.2019.  Iltatilaisuuden sponsorina toimii Beckhoff.

TiES tuo tuttuun tapaan Teknologia Forumin messukeskukseen. Mukana on elektroniikan uudet sovellusmyötäiset valmistustekniikat, uudet käyttöliittymät sekä erilaiset paikannus-, satelliitti-, 5G- ja tekoälytekniikat. Tapahtumassa esitellään myös käytännön ratkaisujen kautta neljä digitalisaation menestyjää toimialojensa uudistajana.

Startup- finaalissa kuusi yritystä

Marraskuun Teknologia-messujen startup-kilpailun finaali järjestetään messujen XPlanar Stagella keskiviikkona 6.11. klo 14–15. Kilpailun voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 10 000 euron stipendillä. Finaalissa on mukana kuusi yritystä: Delicode (konenäkö/AI), Ensavetec (rakennustekniikka), Huoleti (Sote-palvelu), Meluta (anturimittaukset/signaalinkäsittely), Skillgrower (pelioppiminen),  VimAIm (konenäkö/sisäpaikannus).

Tarkemmin tapahtuman ohjelmasta saa alla olevien linkkien kautta.

Lisää: Teknologia19-messut (LINKKI), näytteilleasettajat (LINKKI, päivittyy), messuhallien 6 ja 7 osastot (LINKKI, pdf), koko tapahtumaohjelma (LINKKI) sekä erikseen Tivi Future of 5G-seminaari (LINKKI), TiES:n Teknologia Foorumi (LINKKI). Tässä myös messuilla jaossa oleva käsiohjelma sähköisenä (LINKKI, issuu). Lue myös mitä olemme jo aiemmin kertoneet Teknologia19-tapahtumasta Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI) ja uutinen Teknologia2019-messuille startup-alue – 12 yritystä mukana -uutinen 28.8.2019 (LINKKI)

Kuva: Suomen messut

Viimeksi päivitetty 31.10.2019.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

#teknologia

#teknologia19