VTT yhtiöittää autonomisen robottiosaamisen

Tutkimuskeskus VTT perustaa tytäryhtiön tarjoamaan innovaatioita autonomisten liikennevälineiden kuten autojen ja työkoneiden liikkumiseen ja kehitykseen. Uusi VTT SenseWay Oy tähtää kansainvälisille markkinoille Turusta, jossa on jo maailman johtavaa osaamista autonomisen meriliikenteen järjestelmissä.

Suomi on ollut edelläkävijä autonomisissa ja etäohjatuissa ratkaisuissa, jotka uudistavat teollisuutta, logistiikkaa ja ihmisten liikkumista. VTT arvioi autonomisten ratkaisujen globaalin markkinan ylittävän 70 miljardia euroa vuonna 2023.

’’Autonomisille järjestelmille on kysyntää tulevaisuudessa, kun etsimme ratkaisuja ja innovaatioita globaaleihin haasteisiin, kuten resurssien riittävyyteen ja teollisuuden uudistamiseen’’, sanoo VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.

Autonomisten järjestelmien hyödyntäminen yhteiskunnan eri alueilla edellyttää vahvaa panostusta osaamiseen, innovaatioihin ja teknologiaan. Ne ovat tulossa vahvasti myös muulle liikenne- ja logistiikkasektorille sekä liikkuviin työkoneisiin.

VTT SenseWay Oy:n toimitusjohtajana aloittaa joulukuun alusta Jere Laaksonen. Laaksonen siirtyy VTT SenseWaytä Kongsberg Maritimelta, jossa hän toimi autonomisen merenkulun Turun yksikön johtajana.

VTT SenseWay Oy:ssa aloittaa alkuvaiheessa myös 15 alaan erikoistunutta asiantuntijaa.

Valtion omistama tutkimuskeskus on tehnyt jo pitkään autonomisiin järjestelmiin liittyvää tutkimusta kansainvälisellä tasolla. Uusi yhtiö hyödyntää VTT:n teknologista ja tieteellistä osaamista, Se tarjoaa myös uuden kanavan tutkimuskeskuksen immateriaalioikeuksien hyödyntämiseen.

Lisää: VTT SenseWay Oy:n perustiedot Asiakastiedon sivulta (LINKKI). Huom japanilainen LoRaWAN-yritys SenseWay Inc on eri yritys!

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2019/