Älykellokauppa vilkastui, myös Oura kiinnostaa

Suomalaisten kiinnostus hyvinvointiaan kohtaan näkyy älykellojen ja erilaisten kännyköiden hyvinvointisovellusten kasvuna. Lähes puolet suomalaisista käyttää teleoperaattori Elisan selvityksen mukaan mobiililaitteillaan liikuntasovelluksia, kuten askelmittausta. Selvityksessä Ouran älysormus oli silti kiinnostavin hyvinvointilaite.

Elisan teettämän kyselyn mukaan hyvinvointisovellusten käyttö Suomessa on kaksinkertaistunut vuodesta 2015. Hyvinvointiin panostamisen trendi on näkynyt laitemyynnissä jo pidempään. Älykellot olivat äskettäisen Elektroniikan tukkukaupan mukaan yksi eniten myyntiään kasvattaneista alueista. Myös Elisa raportoi yli 80 prosentin kasvusta syys-lokakuun myynnissä.

’’Viimeisin trendi näyttää olevan, että liikunnan mittaamisesta siirrytään kohti unen mittaamista. Syksyllä verkkokaupassamme myytiinkin eniten Polar Ignite -älykelloa, joka sopii myös unen vaiheiden tarkkailuun, kertoo Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Ville Valkama.

Markkinoille on myös pienikokoisempi kotimainen Ouran älykello vaihtoehdoksi. ’’Sen avulla hyvinvoinnin ja palautumisen mittaus on miellyttävää yöunien aikana, sillä sormus on kevyempi kädessä kuin älykello’’, Elisan Valkama perustelee.

Kymmenen myydyimmän kuntomittarin listalle Ouralla on kuitenkin vielä matkaa. Elisan verkkokaupan syys-lokakuun myynnin kärjessä oli suomalaisen Polarin uutuuskello, toisena Huawein älykello (kuvassa), jossa hyödynnetään myös suomalaisen Firstbeatin osaamista. Kolmantena oli Applen älykello  Watch Serie 5.

Elisan Näin Suomi kommunikoi 2019 -tutkimuksen toteutti Elisan toimeksiannosta Prior Konsultointi. Tutkimukseen vastasi 1321 henkilöä, jotka edustavat 15–75-vuotiaita suomalaisia iän, sukupuolen, koulutuksen ja asuinpaikan suhteen. Kysely toteutettiin internet-paneelissa joulukuussa 2018.

Lisää: Älykello- (LINKKI), sykemittaus- (LINKKI) ja hyvinvointiuutisia (LINKKI) Uusiteknologia.fi:ssä ja viimeisimmät Elektroniikan tukkukaupan myyntitilastot (LINKKI)

Elisan myydyimmät älykellot ja aktiivisuusrannekkeet syys-lokakuu 2019

  1. Polar Ignite -kello
  2. Huawei Watch GT -kello
  3. Apple Watch Series 5 -kello
  4. Suunto 3 Fitness -kello
  5. Huawei Band 3 Pro -aktiivisuusranneke
  6. Polar Vantage M -kello
  7. Huawei Watch GT 2 46 mm -kello
  8. Apple Watch Nike Series 5 -kello
  9. Polar M430 -kello
  10. Samsung Galaxy Watch Active2 44 mm 4G -kello

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta