Arrow vei sulautetun tapahtumansa nettiin – katso esitykset videona

Koronaviruksen takia monet uuden tekniikan messu- ja seminaaritapahtumat on siirretty myöhäisempään ajankohtaan tai peruutettu kokonaan. Suomen Arrow siirsi toukokuun IoT Summitin marraskuulle, mutta emoyhtiö Arrow Electronics organisoida sulautetun tekniikan tapahtuman netiin 1.-3.4.2020. Nyt esitykset ovat katsottavissa videolta myös jälkikäteen.

Messujen ja kongressien siirrot ovat olleet viime kuukauden ajan tuttuja uutisia. Suuripana Barcelonan mobiilimessujen ja Hannoverin teollisuusmessujen peruuttaminen. Nürnbergin Embedded World järjestettiin, mutta kävijä- ja näytteilleasettajamäärä romahti korona vaikutuksesta.

Osa tapahtumista onkin siirretty myös myöhäisempään ajankohtaan. Suomen Arrow siirsi esimerkiksi IoT Summitin marraskuulle ja ETN sulautetun tekniikan kesäkuun ECF-seminaarin syyskuulle.

Toinen mahdollisuus on siirtää tapahtuma nettiin. Esimerkiksi Oulun yliopiston siirsi pari viikkoa sitten Levin 6G Summit -tapahtumansa varsin nopealla aikataululla videoiduksi verkkotapahtumaksi. Tapahtuman anti keräsi osallistujia jopa edellisvuotta enemmän.

Verkkotrendi on myös maailmanlaajuisesti voimistumassa, sillä verkkotapahtuman toteuttaminen on teknisesti jo aiempia vuosia paljon helpompaa. Siitä siirtyminen laajempiin verkkovideopohjaisiin tapahtumiin ei ole enää iso muutos.

Siihen perustuu myös komponenttijakelija Arrow Electronicsin 1.-3.4.2020 verkossa järjestettävä Embedded to go -tapahtuma.

Tapahtumaa voi seurata rekisteröinnin jälkeen nettiselaimen kautta millä tahansa pöytätietokoneella tai kannettavalla tietokoneella tai tablettilaitteilla ja matkapuhelimilla. Osallistujilla on mahdollisuus saada mylsi yksi 3000 jaossa olevasta kehityskorteista ainakin niin kauan kuin niitä riittää.

Tapahtuman tekniset esitykset kattavat eri valmistajien tekoälyn, IoT- ja Edge-tietojenkäsittelyn, tarkkojen mittauksien, huippunopean laskennan, seurannan ja muut viime aikojen uusimmat teknologiatrendit. Esityskalvojen lisäksi on videoita, kirjallisuutta ja demosovelluksia.

Arrowin suunnitteluyksikön live chat-palvelu on myös käytettävissä koko tapahtuman ajan 1.-3.4.2020 klo 9.00–17.00 (CEST). Sen kautta Arrowin sovellusryhmä antaa käytännön neuvoja ja ohjeita tapahtuman aiheista, mukaan lukien mikro-ohjaimet, FPGA-prosessorit, prosessorit, anturit ja langattomat osajärjestelmät.

Lisää: Arrow Embedded to go 1.-3.4.2020 (LINKKI), ohjelma (LINKKI) ja ilmoittautuminen (LINKKI) ja ilmaisen kehityskortin anomus (LINKKI) – PÄIVITYS 6.4.2020. Esitykset nettivideona katsottavissa (LINKKI, vaatii kirjautumisen)