Teknologiateollisuus lahjoitti uuden kehitykseen

Suomalainen teknologiateollisuus lahjoittaa teknilliseen yliopistotutkimukseen 11 miljoonaa euroa. Siitä Aalto-yliopisto saa viisi miljoonaa euroa, Tampereen teknillinen yliopisto kolme miljoonaa euroa ja Oulun yliopisto sekä Lappeenrannan teknillinen yliopisto molemmat 1,5 miljoonaa euroa.

Teknologiateollisuus haluaa lahjoituksellaan tukea yliopistojen työtä Suomen uudistumisen ja tulevaisuutemme eteen. Lahjoituksella kannustetaan yliopistoja kehittämään rohkeasti strategista osaamistaan.

’’Tämä on suomalaiselta teknologiateollisuudelta todella merkittävä panostus. Osaaminen on tärkein pääomamme. Haluamme toimia pitkäjänteisenä kumppanina suomalaisille yliopistoille’’, toimitusjohtaja Jorma Turunen (kuvassa) sanoo.

ICT, digitalisaatio, teollinen internet, älykkäät koneet, kehittyneet materiaalit, kestävä talous ja puhtaat ratkaisut ovat esimerkkejä painopisteistä, joita Aalto-yliopisto, TTY, LUT ja OY ovat nostaneet esille omissa strategioissaan.

Viisi vuotta sitten Teknologiateollisuus ry, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja teknologiayritykset osallistuivat  vnoin 140 miljoonan euron lahjoituksella kahden säätiöyliopiston – Aalto-yliopiston ja TTY:n – perustusvaiheen pääomittamiseen.

’’Odotamme, että valtio pitää kiinni omasta sitoumuksestaan pääomittaa yliopistoja vastineeksi yksityisistä lahjoituksista’’, Turunen sanoo.