Kouvolassa törmäytetään – toukokuussa laajemmin Oulussa

Expomark törmäyttää teollisuusväkeä Kouvolassa parin viikon päästä järjestettävässä Stop+Go Teollisuus & Tekniikka -tapahtumassa. Messujärjestäjältä on tulossa toukokuussa Ouluun myös selvästi mittavampi Pohjoinen tekniikka -tapahtuma.

Suomen messujen tytäryhtiö Expomark järjestää Stop+Go Teollisuus&Tekniikka -tapahtuman Kouvolassa 20.–21.4. Kuusankoskitalossa. Tapahtumatila on suunniteltu messuorganisaation mukaan niin, että jokainen kävijä kiertää osastojen läpi ja keskustelemaan pysähtyminen on helppoa.

Näytteilleasettajia on mukana kolmisenkymmentä. Alueellisten tapahtumien paikkakunniksi on valittu tekniikan ja teollisuuden alojen vahvoja paikkakuntia, jossa kussakin painottuvat omat erityispiirteensä. Kouvolassa esillä on mm. paperi-, metalli- ja kemianteollisuutta sekä logistiikkaa.

Stop+Go -tapahtumapäivään kuuluu myös esityksiä ja puheenvuoroja alueen hankkeista sekä ajankohtaisista teollisuuden teemoista. Kouvolassa puhujina ovat keskiviikkona 20.4. muun muassa metalliteollisuuden tilannetta.

Toisena tapahtumapäivänä teemana on teollinen internet ja äänessä ovat muun muassa IBM Suomen Watson IoT -alustan myynnistä vastaava Marianne Rojo ja Iot-liiketoiminnan kehittämisestä vastaava Mika Lammi Kouvola Innovationista.

Expomark järjestää tapahtuman yhteistyössä Kouvola Innovationin, Kunnossapitoyhditys Promaintin, VR Transpointin, Murr Elektronikin, Kouvolan Yrittäjien ja Kymenlaakson Yrittäjien kanssa. Ensimmäinen Stop+Go Teollisuus&Tekniikka -tapahtuma järjestettiin viime vuonna Turussa.

Satojen yritysten Pohjoinen tekniikka

Expomark järjestää 25.-26. toukokuuta Oulussa Kouvolan tapahtumaa selvästi laajemman Pohjoinen Teollisuus -messut. Mukana on perusteollisuuden lisäksi edustettuna kaivosteollisuus, mutta myös elektroniikkateollisuus.

Näytteilleasettajia Ouluhallissa tulee olemaan lähes neljäsataa teollisuuden koneiden ja laitteiden lisäksi elektroniikka- ja automaatiotuotteiden näytteilleasettajaa. Tapahtuma korvaa aiemman kunnossapitotapahtuman. Mukana ovat myös Sopimusvalmistus-. Kaivos- ja Norrkama-näyttelyosuudet.

Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös Pohjoinen Teollisuus -kongressi, jonka ensimmäisen päivän aiheina pohjoinen ulottuvuus ja kilpailukyky, ydinvoima ja kaivannaisteollisuus. Muita seminaareja ovat Käyttövarmuus, 3D-tulostus ja  Kaivosvastuu. Hailuoto- ja Ajos-ohjelmalavoilla on esillä aiheita teollisesta internetistä teollisuuden investointeihin.

LISÄÄ: Stop+Go Teollisuus & Tekniikka Kouvolan näytteilleasettajat (LINKKI) ja Pohjoisen Teollisuus 2016 näytteilleasettajat (LINKKI) ja ohjelmat (LINKKI).

Kuva: Expomark Oy /Esa Siltaloppi