Tutut kännykkämallit myyntilistoilla – Telia myymään Oneplussaa

Huhtikuun kännyköiden myyntilistoilla oli edustettuna varsin laaja kirjo malleja eri hintaryhmistä ja valmistajilta. Uusimmat suorituskykyiset kamerakännykät ovat vasta tulossa listoille. Telia kertoi ottavansa myyntiin myös aiemmin pelkästään Elisan yksinmyynnissä olleet Oneplus-kännykät.

Kännyköissä nopeus ja tehokkuus ohjaavat kuluttajia käyttämään puhelimia yhä monipuolisemmin: niillä kuvataan, pelataan verkossa, kuunnellaan musiikkia sekä katsotaan niin videoita, tv-sarjoja kuin elokuvia.

’’Monissa puhelimissa alkaa olla jo parempi suorituskyky kuin kannettavissa tietokoneissa. Lisäksi, jos puhelimen kameran ominaisuudet ovat laadukkaat ja näyttö riittävän iso, puhelin ottaa yhä useamman kuluttajan laitevalikoimassa myös ensisijaisesti käytettävän kameran ja television paikan”, sanoo Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

Telian myydyimpien puhelinten listalta löytyy huhtikuussa Applen ja Samsungin lippulaivamallit sekä joukko edullisempia kampanjapuhelimia. Pian Telia myyntimallisto laajenee,  kun aiemmin vain Elisan myynnissä olleen OnePlus:n uusin lippulaivamalli OnePlus 6 tulee myyntiin myös Telialle.

Yrityskäyttäjien osalta puhelimien kärki on säilynyt eri varsin  ennallaan, mutta lähikuukausien aikana sinne noussee uusina suorituskykyisten kamerakännyköiden lisäksi Nokian korkeamman hintaluokan kännykkämallit.

Eniten on varmaan  odotettu Huawein kolmea kameraa ja tekoälyä hyödyntävää P20 Pro-mallia. Edullisempi perusversio P20 lite näkyi jo  DNA:n top-listalla. Huawein P20 ja P20 Pro tulivat Suomessa myyntiin vasta kaksi viikkoa sitten.

DNA:n myydyimmät kännykät huhtikuussa 2018, henkilö- ja yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy S7
  2. Huawei Honor 6A
  3. Huawei Honor 8 Lite
  4. Samsung Galaxy J3
  5. Apple iPhone 6
  6. Apple iPhone 8
  7. Nokia 6
  8. Samsung Galaxy J5
  9. Huawei P20 Lite
  10. Apple iPhone 7
  11. Nokia 3310
  12. Huawei P Smart
  13. Samsung Galaxy A8
  14. Nokia 3
  15. Samsung Galaxy A3

Elisan myydyimmät kännykät huhtikuussa 2018, henkilöasiakkaat

  1. OnePlus 5T
  2. Samsung Galaxy S7
  3. Nokia 6
  4. Huawei Honor 8 Lite
  5. Apple iPhone 8
  6. Huawei Honor 8
  7. Apple iPhone SE
  8. Huawei Honor 6A
  9. Samsung Galaxy J3
  10. OnePlus 5
  11. Samsung Galaxy J5
  12. Apple iPhone 6
  13. Apple iPhone X
  14. Nokia 3
  15. ZTE Tara Lite

Elisan myydyimmät kännykät huhtikuussa 2018, yritysasiakkaat

  1. Apple iPhone 8 Plus
  2. Apple iPhone X
  3. Samsung Galaxy J5
  4. Apple iPhone 8
  5. Samsung Galaxy A5
  6. Samsung Galaxy Xcover 4
  7. Apple iPhone 7
  8. OnePlus 5T
  9. Doro 5517
  10. Nokia 6
  11. Samsung Galaxy S8
  12. Samsung Galaxy A3
  13. Huawei Honor 8 Lite
  14. Samsung Galaxy S7
  15. Samsung Galaxy S9

Telian myydyimmät kännykät huhtikuussa 2018, henkilöasiakkaat

  1. Apple iPhone 8/8 plus
  2. Huawei Y6
  3. Apple iPhone 6
  4. Samsung Galaxy A8
  5. Apple iPhone SE
  6. Samsung Galaxy J5
  7. Samsung Galaxy S9 / S9+
  8. Samsung Galaxy S8 / S8+
  9. Apple iPhone X
  10. Apple iPhone 7

Telian myydyimmät kännykät huhtikuussa 2018, yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy J5
  2. Samsung Galaxy A5
  3. Samsung Galaxy A3
  4. Apple iPhone 8
  5. Samsung Galaxy Xcover 4
  6. Apple iPhone SE
  7. Samsung Galaxy S8
  8. Samsung Galaxy A8
  9. Apple iPhone 7
  10. Apple iPhone 6s

Arkistokuva: Tieto