Pohjoismaat hakevat johtavaa roolia 5G-verkkoihin

Pohjoismaat aikovat ottaa johtavan aseman 5G-teknologian edistäjinä. Pohjoismaiset pääministerit sopivat tänään, että alueesta luodaan maailman ensimmäinen ja yhtenäisin alue, jossa 5G on tehokkaasti käytössä. Pääministerit allekirjoittivat poliittisen julkilausuman Ruotsin Höga Kustenilla tänään järjestetyn kaksipäiväisen kesäkokouksensa päätteeksi.

Pääministeri Juha Sipilä tutustui tapaamisessa myös 5G:n VR/AR-ominaisuuksiin.

Pääministerit sitoutuivat siihen, että kaikissa Pohjoismaissa luodaan edellytykset digitalisaation ja 5G-yhteyksien menestyksekkäälle kehitykselle. Pääministerit sopivat yhteisen toimintasuunnitelman tekemisestä.

’’5G-teknologian edistäminen vaatii yhteistyötä eri tasoilla; globaalilla, eurooppalaisella ja alueellisella. Suomen tavoitteena on olla 5G-kehityksen eturintamassa ja pyrkiä luomaan positiivinen ympäristö digitaalisille palveluille’’, sanoi pääministeri Juha Sipilä tapaamisessa.

Pääministerit totesivat julkilausumassaan, että innovaatioista ja digitaalisesta osaamisestaan tunnetut Pohjoismaat vievät 5G-teknologiaa eteenpäin kaikilla yhteiskunnan aloilla. Pääministerit tutustuivat tapaamisessa myös tulevaisuuden 5G-teknologian mahdollisuuksiin kuulemalla asiantuntijoita ja tutustumalla 5G:tä hyödyntäviin laitteisiin.

Suomen tavoitteena on, että ensimmäiset kaupalliset 5G-verkot rakennettaisiin ensi vuoden alussa. Tänään Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi, että ensimmäisten 3,5 gigahertsin 5G-taajuuksien huutokauppa alkaisi vielä syksyllä. Edelliset taajuushuutokaupat järjestettiin vuosina 2013 ja 2016.

Näin myönnettävien taajuuksien toimilupakausi alkaisi 1. päivänä tammikuuta 2019.  ”Tavoitteena on, että ensimmäiset kaupalliset 5G-verkot rakennettaisiin ensi vuoden alussa”, pääministeri Sipilä kertoi Pohjoismaiden pääministereiden tapaamisessa.

5G on seuraavan sukupolven matkaviestinteknologia, joka mahdollistaa nykyistä nopeammat langattomat yhteydet ja viiveettömämmän ja luotettavamman tiedonsiirron. 5G:n odotetaan tuovan uusia palveluita ja liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi liikenteeseen ja teollisuuteen.

Kuvat  Anne Sjöholm/valtioneuvoston kanslia

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018