Kolmas toimija 5G-verkkoihin – ensin datayhteyksiin

Elisan ja Telian lisäksi on odotettu nykyisin norjalaisen Telenorin omistaman DNA:n tuloa kaupallisiin 5G-verkkoihin. Tänään DNA sitten ilmoitti aloittavansa joulukuussa 5G-verkon palvelut ainakin aluksi nopeisiin datayhteyksiin suurimpien kaupunkien pientaloalueille – 5G-kännykät saavat vielä DNA:lla odottaa.

Muista operaattoreista poiketen DNA aloittaa 5G-palvelunsa ensin kiinteiden kupari- ja kuituyhteyksien korvaajana. DNA:n Kiinteä 5G -palvelu nimellä myytävä liittymä mahdollistaa nopean ja tasalaatuisen laajakaistayhteyden kotitalouksille.

Kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen, DNA.

DNA:n kiinteä 5G eli Fixed Wireless Access mahdollistaa huippunopeat ja pienviiveiset tiedonsiirtoyhteydet moneen sellaiseen kotiin ja kiinteistöön, jonne ei saa valokuitua, sen rakentaminen on kallista tai pihaa ei haluta kaivaa auki. Palvelun taustalla oleva tekniikka mahdollistaa nopeuden laatutakuun kiinteistöön.

DNA on testannut kiinteän 5G:n pilotissa talon ulkopuolelle sijoitettavalla laitteistolla ensin Vantaalla ja Hyvinkäällä, ja nyt testaamisesta operaattori siirtyy kaupalliseen tarjontaan.

’’Kiinteä 5G on erittäin kiinnostava palvelu, sillä se tulee antamaan avun monen kodin ja yrityksen riittämättömästä tiedonsiirtoyhteydestä johtuviin pulmiin’’, toteaa DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen (kuvassa).

DNA on testannut jo 5G-kännyköillä Hyvinkäällä uutta verkkoaan.

Kiinteä 5G -palvelu on ensivaiheessa saatavilla valikoiduilla pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun pientaloalueilla, mutta saatavuus laajenee DNA:n 5G-verkon rakentamisen myötä ensi vuoden alkupuolella muihin suurempiin kaupunkeihin.

Vastaava palvelu tulee tarjolle myös DNA:n yritysasiakkaille. 5G-standardin IoT-palvelut, NB-IoT ja LTE-M, ovat jo nyt yritysasiakkaiden saatavilla.

DNA:n ensimmäiset 5G-pilottiverkot ovat olleet käytössä Helsingin, Hyvinkään ja Porin keskusta-alueilla sekä vantaalaisella pientaloalueella Kiinteä 5G -palvelun testausta varten. 5G-investointien rinnalla DNA tehostaa ja laajentaa myös 4G-verkkoaan jatkuvasti.

Kännyköissä vielä odotellaan

DNA:n 5G-verkko laajenee yrityksen mukaan merkittävästi ensi vuoden aikana. Muutosta on valmisteltu jo pitkään ja nykyiseen verkkoon on tuotu 5G-kyvykästä teknologiaa, ja verkon kapasiteettia on kasvatettu uusia vaatimuksia vastaavaksi.

Silti yritys vielä odottelee 5G-kännyköiden kanssa. DNA:n Pekka Väisäsen mukaan 5G-puhelinten valikoima on kuitenkin vielä tällä hetkellä erittäin suppea ja laitteiden suorituskyky on puutteellinen.

’’DNA tuo 5G-liittymät ja -puhelimet myyntiin vasta kun 5G-verkon peitto laajenee aidosti asiakkaita palvelevaksi ja 5G-puhelimista tulee teknologisesti kehittyneempiä malleja tarjolle, jatkaa DNA:n Väisänen.

Päivitetty

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2019/