Niinistö jakaa Millennium-palkinnon tänään suorassa lähetyksessä

Tasavallan presidentti Sauri Niinistö jakaa tänään iltakuudelta miljoonan euron Millennium-palkinnon. Voit seurata palkintojenjakoa ja sitä edeltäviä seminaariesityksiö Yle Areenasta verkkovideoina. Millennium-palkittu pitää huomenna  myös oman seminaariesityksen, jota voi seurata Yle Areenan kautta.

Linuxin kehittäjä Linus Torvals sai millennium-palkinnon presidentti Niinistöltä vuonna 2011 ja toisena suomalaisena ALD-kehityksestä Tuomo Suntola vuonna 2018.

Tekniikan akatemian Millennium-palkinto on jaettu jo vuodesta 2004 kahden vuoden välein. Ensimmäinen palkinto myönnettiin World Wide Webin kehittäjä Tim Berners-Leelle.

Suomalaisista palkinnon ovat saaneet Tuomo Suntola ALD-teknologiasta ja  Linus Torvals Linux-käyttöjärjestelmästä.  Kaksi vuotta sitten Millennium-palkinto jaettiin koronan varjossa ja sen saivat Cambridgen yliopiston professorit Shankar Balasubramanian ja David Klenerman DNA:n sekvensointitekniikoiden kehittämisestä.

Millennium-palkituista on yhdeksän saanut myös Nobel-palkinnon.

Tänä vuonna voit seurata palkintojenjakoa suorana Yle Areenan kautta, lähets alkaa 25.10.2022 klo 1800 (LINKKI). Kaksipäiväisen tapahtuman seminaariesitykset ovat myös seurattavissa Yle Areenasta 25.-26.10.2022. Uusi Millennium-palkittava pitää myös oman seminaariesityksensä Yle Areenassa 26.10.2022 klo 17.10 alkaen.

Lisää: Millennium Prize (LINKKI) ja aiemmat Millennium-palkintoa käsittelevät uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

Millennium-palkitut 2004 – 2020

  • 2004: Sir Tim Berners-Lee, Internetijn World Wide Web
  • 2006: Professori Shuji Nakamura, sininen ja valkoinen ledi
  • 2008: Professori Robert Langer, lääkeaineiden vapauttamisen säätely
  • 2010: Professori Michael Grätzel, kolmannen sukupolven väriaineherkistetyt aurinkokennot
  • 2011: Kaksi voittajaa, joista professori Shinya Yamanaka eettisellä kantasolututkimuksella ja Linus Torvalds Linuxillaan.
  • 2014: Professori Stuart Parkin, tiedon tallennustiheyden lisääminen
  • 2016: Tohtori Frances Arnold, suunnatun evoluution kehittäminen
  • 2018: Tohtori Tuomo Suntola (2018),ALD- atomikerroskasvatusteknologia.
  • 2020: Professorit Shankar Balasubramanian ja David Klenerman, DNA:n sekvensointitekniikka.

Kuvat: Millennium-palkitut saivat vielä vuoteen 2018 asti Helena Hietasen Huippu-nimisen palkinnon, joka kuvasi mikropiirien valmistuksessa tarvittavaa piitankoa. Nyt palkitut saavat uudenlaisen 3D-suunnitellun Milky Way-teoksen, jonka on suunnitellut Pekka Jylhä.