Teknologiateollisuudessa huolestunut tunnelma

Odotukset teknologiateollisuudessa ovat kääntyneet lupaavan alkuvuoden jälkeen huolestuneeksi. Uusin kysely kertoo suuresta epävarmuudesta Donald Trumpin julistaman tullisodan takia.

Suomalaisen teknologiateollisuus saamien uusien tilausten arvo parani alan teollisuusjärjestön mukaan vielä alkuvuonna vuodentakaiseen nähden ja tarjouspyyntökyselyiden saldoluku nousi positiiviseksi jopa ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen. Jäsenille tehty kysely kertoo kuitenkin suuresta epävarmuudesta Donald Trumpin julistaman tullisodan takia.

Trumpin toimet ovat jäädyttäneet investointipäätöksiä laajalla rintamalla. Tuoreen tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu sekä huhti–toukokuun vaihteessa tehty TeknoBaro-kysely kertovat kahtalaista viestiä: toimialan kysyntä näyttää pitkän kuivan kauden jälkeen osoittaa merkkejä viennin toivotusta käänteestä, mutta samaan aikaan USA:n presidentin Donald Trumpin tempoilevat tullitoimet huolestuttavat yrityksiä.

”Tuoreimmat tiedot Suomesta ja Euroopasta ovat hienoisesta näkymien heikkenemistä huolimatta enneminkin huojentavia kuin kriisiä ennakoivia. Silti on syytä olla huolissaan, koska epävarmuuden vuoksi investointipäätökset näyttävät menevän nyt laajalla rintamalla odotustilaan. On iso riski sille, että kuluvan vuoden toinen vuosineljännes tulee olemaan tilausten osalta heikko”, sanoo Teknologiateollisuuden johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras.

Uusien tilausten arvo oli tammi–maaliskuussa 25 prosenttia pienempi kuin edellisellä neljänneksellä mutta 9 prosenttia suurempi kuin vuoden 2024 vastaavalla ajanjaksolla. Tilausten merkittävää laskua selittää alan järejstön mukaan suurelta osin vuoden 2024 loppuun kohdistunut, arvoltaan erittäin suuri laivatilaus.

Ensimmäisen vuosineljänneksen tilauskertymää voi kuitenkin kuvata kohtalaisen hyväksi, verrattuna viime vuoden aiempien vuosineljännesten tilauskertymiin. Tilauskannan arvo oli maaliskuun lopussa prosentin pienempi kuin joulukuun lopussa mutta seitsemän prosenttia suurempi kuin vuoden 2024 maaliskuussa.

Erittäin positiivinen uutinen on, että tarjouspyyntökyselyn saldoluku oli huhtikuussa +7. Saldoluku nousi positiiviseksi ensimmäisen kerran yli kahteen vuoteen, vaikka valtaosa vastauksista on saatu Trumpin ”vapautuksen päiväksi” kutsuman tullipommin jälkeen.

”Kysynnän voi tulkita alkaneen lopulta osoittavan merkkejä parantumisesta eikä vientiyrityksissä ole vielä havaittavissa minkäänlaista paniikkimielialaa. Tunnelmat ovat valmistavassa teollisuudessa pikemminkin huolestuneen odottavia. Investoinneille taloutta ja geopolitiikkaa kalvava valtava epävarmuus on kuitenkin täyttä myrkkyä”, Rautaporras toteaa.

Vuodenvaihteen aikaisen tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan kääntyvän vähitellen nousuun kuluvan vuoden aikana.

Viime vuonna toimialan yritysten liikevaihto laski Suomessa noin prosentin verrattuna vuoteen 2023 ollen kaikkiaan noin 98 miljardia euroa. Liikevaihtoa painoi tuotantomäärien supistuminen sekä tuottajahintojen lasku.

Merkittävin ongelma on tullien tuoma epävarmuus

Yritysten arvioiden mukaan mahdolliset pysyvät, kaikkea kauppaa koskevat tullit aiheuttaisivat kuitenkin suomalaiselle teknologiayritysten liikevaihdolle tänä vuonna hallaa. Jäsenyrityksiltä tiedusteltiin kauppapoliittisen myrskyn vaikutuksia TeknoBaro-kyselyllä huhti–toukokuun vaihteessa. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 40 prosentilla on suoraa vientiä Yhdysvaltoihin.

Toistaiseksi tullien ja tullipuheiden vaikutukset ovat maltillisia. Noin puolet yrityksistä ei ole vielä havainnut vaikutuksia. ”Huolestuttavinta on, että vastaajista kolmannes raportoi asiakkaiden lykänneen investointipäätöksiä”, Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaporras kertoo.

Kyselyn mukaan yritysten liikevaihtoon vaikuttavat tänä vuonna negatiivisimmin erilaiset välilliset vaikutukset kuten yleinen epävarmuus, investointien lykkääntyminen ja kysynnän heikentyminen sekä asiakkaiden vientiin vaikuttavat tekijät.

Lisää: Teknologiateollisuuden talousraportin nettisivusto 2/2025 (LINKKI). Aiemmista pdf-raporteista poiketen raportista on tehty yhteisen osuuden lisäksi vain nettisivun selvitykset  kone- ja laiteteollisuudesta metallinvalmistukseen sekä elektroniikasta suunnittelupalveluihin ja IT-toimintoihin. Aiemmat raportit (vuoden 2024 asti myös pdf) löytyvät Teknologiateollisuuden sivustolta (LINKKI).