Generatiivisen tekoälyn käyttö lähes tuplaantui

Suomessa generatiivista tekoälyä käytti Tilastokeskuksen mukaan viimeisen kolmen kuukauden aikana 16–89-vuotiaista 41 prosenttia, kun se vuosi sitten oli 23 prosenttia. Generatiivista tekoälyä käytettiin pääkaupunkiseudulla tilaston mukaan enemmän kuin muualla Suomessa.

Tekoälyn käyttötavoista yleistyi Tilastokeskuksen uusimman mediakäytön tilastojen mukaan eniten tiedonhaku, joka oli myös suosituin käyttötapa.  Väestöstä kolmannes oli hakenut tietoa generatiivisen tekoälyn avulla. Toiseksi suosituin käyttötapa on tekstin tuottaminen ja parantaminen, johon tekoälyä oli hyödyntänyt joka neljäs vastaaja.

”Tekoälypalveluiden näin nopea omaksuminen on perustunut niiden, etenkin chatbottien, käytön aloittamisen matalaan kynnykseen ja palveluiden käytännöllisyyteen ihmisten opiskelussa, työssä ja arjessa”, arvioi Tilastokeskuksen erikoistutkija Rauli Kohvakka.

Kohvakkan mukaansa erityisesti nuoret ja nuoret aikuiset ovat ottaneet yleisimmin generatiivisen tekoälyn käyttöön. Miehiä on palveluiden käyttäjinä hieman naisia enemmän. Ero sukupuolten välillä kuitenkin pienentyi. edellisistä vuosista kaikissa ikäryhmissä.

Korkea-asteen koulutuksen suorittaneet käyttivät myös generatiivista tekoälyä enemmän kuin matalammin koulutetut: korkea-asteen koulutuksen suorittaneista hieman yli puolet oli käyttänyt generatiivista tekoälyä.   Eniten tekoälyä käyttivät nuoret: 16–24-vuotiaista 67 % oli käyttänyt generatiivista tekoälyä. 75–89-vuotiaista generatiivista tekoälyä oli käyttänyt neljä prosenttia.

Internetin käytöstä on tullut samalla valtavirtaa kaikissa ikäluokissa. Tilastokeskuksen mukaan kaikista 16–89-vuotiaista 94 prosenttia käytti internetiä viimeisen kolmen kuukauden aikana. Heistä kaikki alle 65-vuotiaat käyttivät internetiä ja 75–89-vuotiaistakin 68 prosenttia.

Lähde: Tilastokeskuksen mediakäytön tilastotiedote  12.11.2025 (LINKKI, Generatiivista tekoälyä käyttäneiden osuus nousi 41 prosenttiin).

Kuvituskuva: Logitech