Suomalaisen teknologiateollisuuden ja -palveluiden näkymät vuosille 2025–2026 ovat varovaisen myönteiset, kertoo Valtion KEHA-keskuksen tuoreessa raportissaan. Selvityksen mukaan teollisuuden työpaikkakato on pysähtymässä, ja myös viennin sekä investointien elpyminen tukee alan maltillista kasvua.
Uuden KEHA-keskuksen uuden toimialaraportin mukaan teknologiapalveluissa kehitys on vahvempaa – erityisesti digitaaliset palvelut ja rahoitusala lisäävät työpaikkoja, vaikka suunnittelu- ja insinööripalvelut piristyvät vasta rakentamisen käänteen myötä.
Päätöksenteossa tarvitaan pitkäjänteisiä toimia osaamisen, innovaatioiden ja kilpailukykyisen toimintaympäristön vahvistamiseksi.
Kasvua vauhdittavat selvityksen mukaan digitalisaatio, tekoäly ja vihreä siirtymä, jotka lisäävät korkean osaamisen tehtävien kysyntää samalla kun osa perinteisistä työtehtävistä katoaa. Työvoiman riittävyys ja osaamisen ajantasaisuus ovat kriittisiä, sillä eläköityminen kiihtyy ja osaajapula voi palata.
Raportti nostaa esiin uudet tulevaisuuden teknologiat: kvanttiteknologia, älyanturit, automaation ja IoT-ratkaisut. Ne muuttavat myös teollisia prosesseja samalla kun biopohjaiset materiaalit tukevat vihreää siirtymää. Myös fuusioenergia on noussut pitkän aikavälin kehitysagendalle.
Kokonaisuutena teknologiateollisuus ja sen palvelut ovat kääntymässä nousu-uralle, mutta edelleen epävarmuuksien sävyttämänä. Vuodesta 2026 odotetaan tulevan uusia työpaikkoja etenkin digitaalisissa palveluissa samalla kun viennin vahvistuminen alkaa heijastua myös alihankintaketjuihin.
Lisää: KEHA:n teknologiateollisuus ja palvelut -toimialaraportti syksy 2025 (LINKKI, pdf).