Patrian ja avaruusyhtiö Iceyen vienti vetää

Patrian uuden 6×6-ajoneuvon vienti vetää voimakkaasti. Yritys sopi eilen Saksan kanssa jopa kahden miljardin euron arvoisesta panssariajoneuvojen hankinnasta. Hieman aiemmin espoolainen Iceye kertoi saksalaisen ja Rheinmetallin kanssa satelliittijärjestelmän toimituksista, jotka lisähankintoineen voivat nousta jopa 2,7 miljardiin euroon. 

Patria ja Saksa sopivat eilen suomalaisyhtiön panssariajoneuvojen hankinnasta Common Armoured Vehicle System -hankkeen (CAVS) puitteissa. Sopimusten arvo optioineen on yli kaksi miljardia euroa, ja sen kiinteä tilausarvo ylittää miljardi euroa.

Sopimukset tulevat sisältämään jopa 876 Patria 6×6 -ajoneuvon hankinnan neljässä eri ajoneuvovariantissa, mukaan lukien Patria NEMO -kranaatinheitinjärjestelmällä ja Kongsberg RS4 -kauko-ohjattavalla asejärjestelmällä varustetut ajoneuvot.

Ensimmäiset toimitukset Patrian mukaan on suunniteltu jo ensi vuodelle, mutta niiden sarjatuotanto tapahtuu pääosin saksalaisille alihankijoilla vuonna 2027. Alalla arvellaan että myös Suomelle jää suunnittelulle ja tuotannolle paljon tehtävää.

Kaikkiaan Patria on saanut tilauksia Patria 6×6 -panssariajoneuvolleen jo lähes 2000  ja toimittanutkin jo runsaat 250 ajoneuvoa.  Ja lisää on tulossa, sillä esimerkiksi Britannia miettii Patrian panssariajoneuvojen hankintaa.

Myös Ruotsin puolustusvoimat on antanut puolustusmateriaalihallinnolleen (FMV) tehtäväksi hankkia Patrialta päivityksiä Pansarterrängbil 203 (Patria XA 203) -ajoneuvoihin. Ne sisältävät  muun muassa etäohjatun asejärjestelmävalmiuden asennus Patrian Hämeenlinnan tuotantolaitoksella. Hankkeen on tarkoitus alkaa vuoden 2026 alussa ja se sisältää 58 ajoneuvon päivitystyöt.

Myös espoolainen avaruustekniikkaa kehittävä Iceye kertoi uusien pock-tutkasatelliittijärjestelmiensä toimituksista Saksaan yhdessä Rheinmetallin kanssa. Sopimuksen arvo on 1,7 miljardia euroa, mutta isätilausten kautta hankkeen arvo voi nousta yli 2,7 miljardiin euroon.

Kaikkien puolustushankintojen taustalla on Saksan parlamentin keskiviikkona tekemä päätös 50 miljardin euron armeijan investointipanostuksista.   Samaan aikaan myös EU:n Eurooppa-neuvosto hyväksyi eilen 90 miljardin euron taloudellisen tukipaketin Ukrainalle. Rahoitus korvaa osin hankkeen, jonka avulla Venäjän pääosin Belgiaan jäädytettyjä varoja olisi käytetty Ukrainan hyväksi. EU:n lainarahoituksella tuetaan Ukrainan talouden toimintojen lisäksi  tarvittavan puolustustekniikan hankintoja.

Kuvituskuva: Iceye ja Patria

Päivitetty Ruotsin hankintaosuutta.