Teleoperaattori Elisa on Rajavartiolaitos ja Merivoimat kanssa onnistuneesti suojanneet Suomenlahdella kulkevan merikaapelin. Järjestelmän toimivuus on testattu simuloimalla häiriöitä, esimerkiksi ankkurin raahausta. Kesäkuun alun testeissä käytettiin myös kuvan sukellusrobottia.
Elisan uusi kaapelien havaintolaitteisto mahdollistaa merikaapelien akustisen seurannan Suomenlahdella. Hanke perustuu hajautettuun akustiseen mittauksiin, jossa merikaapeli toimii värähtelyjä mittaavana anturina.
Saatujen värähtelytietojen avulla DAS-laite pystyy analusoimaan muutoksia merikaapelin valokuidussa kulkevista valon heijastuksisra. Mittausten avulla voidaan havainnoida esimerkiksi ankkuriaan raahaavan aluksen lähestyminen.
DAS-ratkaisulla mahdollistetaan entistä kattavampi havainnointi veden pinnan alapuolelta, joka on erittäin haastava toimintaympäristö yleisesti ja erityisesti Itämerellä. Hankkeessa ovat Elisan, Merivoimien ja Rajavartioston lisäksi mukana Merisotakoulu, Fingrid, Gasgrid, Geologian tutkimuskeskus ja Helsingin yliopiston Seismologinen instituutti.
Onnistuneiden kenttätestien jälkeen järjestelmästä ollaan rakentamassa automaattinen palvelu, joka hälyttäisi tulevaisuudessa poikkeuksellisista tilanteista automaattisesti sekä viranomaisia että kriittisen infrastruktuurin omistajia.
Kuva: Kesäkuun alun testeissä oli Rajavartiolaitoksen ja Merivoimien alusten sekä sukeltajien lisäksi kuvan kauko-ohjattava vedenalainen robotti ja runsaati muuta testilaitteistoa. Kuva: Rajavartiolaitos.