Telia Finlandin uudeksi teknologiajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty vuoden alusta virolainen Teet Tiisvelt. Hän on ollut aiemmin Telian Estonia-yhtiön tietohallintajohtajana vuodesta 2024 ja aiemmin muissa tehtävissä Telialla.

Telia Finlandiin on perustettu uuden teknologiajohtajan lisäksi myös uusi toimitusjohtajan alaisuudessa toimiva yksikkö, jonka vastuulla on kehittää ja testata innovatiivisia ICT-kyvykkyyksiä kriittisten kansallisten operaatioiden tueksi. Uuden kehitys -yksikön johtoon on nimitetty Telia Finlandin teknologiajohtaja Jari Collin (kuvassa oikealla).
”’Uuden yksikön taustalla on Suomen Nato-jäsenyyden synnyttämä tarve kehittää ja integroida kaksoiskäyttöteknologiaa osaksi liittokunnan operointia. Jari Collinin panos Infrastruktuuriyksikön vetäjänä on ollut merkittävä, ja luotan siihen, että Jarin johdolla roolimme puolustussektorilla vahvistuu entisestään”, sanoo Telia Finlandin toimitusjohtaja Holger Haljand .
Kuvat: Telia